Oikeusasiamiesinstituutio maailmalla

Oikeusasiamiesinstituutio on peräisin Ruotsista, missä vuonna 1809 perustettiin valtiopäivien oikeusasiamiehen toimi, Riksdagens justitieombudsman.

Oikeusasiamiehen tehtäväksi säädettiin valvoa, että tuomioistuimet ja viranomaiset toimivat lain mukaan. Näin haluttiin turvata kansalaisten oikeudet. Oikeusasiamiehen tuli edistää sitä, että lakia sovelletaan yhtenäisesti, ja tuoda esiin lainsäädännön epäselvyydet. Hänen tuli hoitaa tehtäväänsä tekemällä tarkastuksia ja tutkimalla kanteluita.

Suomeen oikeusasiamies toisena maailmassa

Suomeen perustettiin eduskunnan oikeusasiamies Ruotsin mallin mukaan vuonna 1920. Instituutio on maailman toiseksi vanhin.

Tanskaan oikeusasiamiehen toimi, Folketingets ombudsmand, perustettiin vuonna 1955 ja Norjaan Stortingets ombudsman vuonna 1962. Näissä maissa oikeusasiamiehen toimivalta on rajatumpi kuin Ruotsissa ja Suomessa.

Instituutio levisi myöhemmin maailmalle etupäässä Tanskan mallin mukaan.

Instituutio saa jalansijaa ympäri maailman

1970-luvulla oikeusasiamiesinstituutio sai jalansijaa Uudessa-Seelannissa ja Kanadan ja Australian osavaltioissa.

Sittemmin tämän tyyppinen instituutio on perustettu useimpiin Euroopan maihin. Myös Itä- ja Keski-Euroopan maihin on perustettu oikeusasiamiehen toimia jo 1970-luvulta lähtien.

Vastaava instituutio tunnetaan myös Afrikan maissa, monissa Väli- ja Etelä-Amerikan maissa sekä nyttemmin myös Aasian ja Tyynenmeren maissa.

Kansainvälisen oikeusasiamiesinstituutin (International Ombudsman Institute, IOI) julkaisun mukaan oikeusasiamiehiä on noin 140 maassa.

Osa oikeusasiamiehistä on kuitenkin alueellisia tai paikallisia, ja esimerkiksi Italiassa ja Saksassa ei ole parlamentaarista oikeusasiamiestä.

Euroopan unionin oikeusasiamies

Euroopan unioniin perustettiin oikeusasiamiehen virka vuonna 1995. EU:n oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että unionin toimielimet noudattavat hyvän hallinnon periaatteita.

Euroopan oikeusasiamies on irlantilainen Emily O'Reilly.

Unionin ensimmäinen oikeusasiamies oli Jacob Söderman, aikaisemmin eduskunnan oikeusasiamies Suomessa.