Ratkaisut ja tiedotteet

Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Viranomaiset eivät loukanneet georgialaisryhmän perus- ja ihmisoikeuksia käännyttämisen yhteydessä

Oikeusasiamies korostaa, että tiedotettaessa tapahtumista, jotka ovat alttiita väärinkäsityksille ja leimautumiselle, on noudatettava erityistä varovaisuutta ja hienotunteisuutta.

21.6.2006

Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toteaa, että hänen tutkimuksissaan ei tullut esille, että viranomaiset olisivat kohdelleet georgialaisryhmää tai sen jäseniä perustuslaissa ja ihmisoikeussäännöksissä tarkoitetulla tavalla epäinhimillisesti, halventavasti tai ihmisarvoa loukkaavalla tavalla ryhmän käännytyksen yhteydessä kevättalvella 2005. Käännytyksen perusteiden lainmukaisuuteen oikeusasiamies ei ota kantaa, koska tämä asia on vireillä Kouvolan hallinto-oikeudessa.

Oikeusasiamies päätti ottaa viranomaisten menettelyn asianmukaisuuden tutkittavakseen Suomi-Georgia -seura ry:n kantelun, Rajavartiolaitoksen selvityspyynnön ja julkisessa sanassa esitettyjen väitteiden johdosta. Kantelussa väitettiin, että Suomen viranomaiset käyttäytyivät ryhmää kohtaan halventavasti ja että viranomaisten tiedottaminen oli epäasianmukaista ja aiheutti naisille häpeää. Rajavartiolaitos pyysi oikeusasiamiestä selvittämään, olivatko käännytyksen valmisteluun osallistuneet virkamiehet syyllistyneet sellaiseen epäasialliseen käytökseen kuin mediassa väitettiin.

Halventava kohtelu

Oikeusasiamiehen tutkinnassa ei tullut esiin näyttöä siitä, että georgialaisryhmän kanssa tekemisissä olleet viranomaiset tai virkamiehet olisivat kohdelleet ryhmää tai sen jäseniä epäasianmukaisesti. Sen sijaan esille tuli naisten pettymys matkan keskeytymisestä. Muun selvityksen ohella oikeusasiamiehen kanslian tarkastaja puhutti tulkit ja vastaanottokeskuksen henkilökunnan.

Viestimissä kerrottu diabetesta sairastavan naisen yhdeksän tunnin kuulustelu kesti kuulustelupöytäkirjan mukaan kolme tuntia. Tulkin mukaan ilmapiiri oli kuulustelussa hyvä ja kuulustelija asiallinen. Kun selvisi, että naisella oli diabetes, hänelle tarjottiin syötävää ja juotavaa.

Viestimissä kerrottiin myös, että rajavartiolaitoksen työntekijät olisivat käyneet fyysisesti käsiksi naisiin ja vetäneet erästä tukasta. Oikeusasiamiehen saaman selvityksen mukaan eräs puhuttelun aikana hysteerisesti käyttäytynyt nainen oli jouduttu ranteista kiinni pitäen taluttamaan rauhoittumaan. Häneltä otettiin silloin hiuksista pois noin 15 senttimetrin pituinen hiuspidike, että hän ei vahingoittaisi itseään tai toisia. Oikeusasiamies toteaa, että tältäkään osin ei tullut esiin aihetta epäillä virheellistä tai lainvastaista menettelyä. Rajavartiomiehellä on virkatehtävää suorittaessaan oikeus käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina.

Tiedottaminen

Oikeusasiamies toteaa ratkaisussaan, että hänelle annettujen selvitysten, hänen nähtävänään olleiden tiedotteiden, lehtikirjoitusten ja muun tiedotusaineiston perusteella esille ei tullut näyttöä, joka tukisi väitteitä Kaakkois-Suomen rajavartioston epäasianmukaisesta menettelystä tiedottamisessa. Kaakkois-Suomen rajavartioston tiedotteissa puhuttiin laittomasta maahantulosta ja naisiin suhtauduttiin mahdollisen ihmiskaupan uhreina. Tiedotteissa ei esitetty epäilyjä prostituutiosta. Selvää kuitenkin on, että ihmiskaupan tunnusmerkistön vuoksi epäily naisten joutumisesta ihmiskaupan uhreiksi on saattanut synnyttää mielikuvan siitä, että kyse voi olla heidän alistamisestaan prostituutioon.

Oikeusasiamies toteaa yleisellä tasolla, että asianmukaiseen viranomaistiedottamiseen kuuluu myös ottaa mahdollisuuksien mukaan kantaa julkisuudessa esitettyihin, selkeästi virheellisiin tietoihin. Hän korostaa myös, että tiedotettaessa tapahtumista, jotka ovat alttiita väärinkäsityksille ja leimautumiselle, on noudatettava erityistä varovaisuutta ja hienotunteisuutta.


Lisätietoja antaa oikeusasiamiehensihteeri Jari Pirjola, puh. (09) 432 3361.

Oikeusasiamiehen päätökset dnro 1020/4/05 ja dnro 1019/2009 kokonaisuudessaan.