Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Lapsen edun arviointi ulkomaalaisasiassa

Apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin katsoi, että viranomaiset olivat lyöneet laimin lapsen edun arvioinnin turvapaikkaa hakeneen lapsiperheen asiassa. Ratkaisu koski sekä vastaanottokeskuksen että kunnan sosiaalihuollon toimintaa. AOA Sakslin selvitti asiaa perheen lasten tekemän kantelun perusteella.

Lapsiperheen vastaanottopalvelut oli lakkautettu sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus oli antanut kielteisen päätöksen oleskelulupaa- ja turvapaikkaa koskevassa asiassa. Perhe ei ollut poistunut maasta vapaaehtoisesti, minkä vuoksi perhe oli siirretty kunnan sosiaalitoimen asiakkaaksi. Vastaanottopalveluiden lakkauttamisen ja sosiaalipalveluiden myöntämisen yhteydessä lasten etua ei arvioitu eikä lasten näkemyksiä selvitetty. Tilanteen teki lasten kannal-ta erityisen moitittavaksi se, että turvapaikkaprosessi oli kestänyt yli seitsemän vuotta.

AOA Sakslin totesi, että kantelijat ja heidän sisaruksensa olivat joutuneet kohtuuttoman haas-tavaan tilanteeseen aikuisten tekemien valintojen ja päätösten vuoksi. Tähän olivat vaikuttaneet sekä lasten vanhempien valinnat että Suomen viranomaisten toiminta.

- Syntyneessä tilanteessa viranomaisilla on ollut korostunut velvollisuus arvioida perheen kaikkien lasten etua yksilöllisesti ja laaja-alaisesti. Lapsen näkemysten selvittäminen on keskeinen osa lapsen edun arviointia. Lapsella on aikuiseen verrattuna aina heikommat mahdollisuudet pitää huolta omista oikeuksistaan. Siksi on perusteltua, että viranomaiset kiinnittävät niiden toteutumiseen erityistä huomiota. Tavanomaista painavampi velvollisuus tähän on silloin kun lapsi on erityisen haavoittuvassa asemassa, kuten esimerkiksi turvapaikanhakija, Sakslin korostaa.


Ratkaisussa ei otettu kantaa siihen, mihin lopputulokseen arviointien olisi tullut johtaa.


Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin ratkaisu 6946/2017 on julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa www.oikeusasiamies.fi.


Lisätietoja antaa esittelijä Virve Toivonen, p. 044 575 2235.