Ratkaisut ja tiedotteet

Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari myönsi telekuunteluluvan lainvastaisesti

Apulaisoikeusasiamies Lindstedt antoi huomautuksen

6.10.2006

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on antanut huomautuksen Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarille siitä, että tämä oli myöntänyt eteläiselle tullipiirille telekuunteluluvan törkeän dopingrikoksen selvittämiseksi. Lain mukaan telekuuntelua ei ole mahdollista käyttää tällaisen rikoksen tutkinnassa.

Eteläinen tullipiiri oli hakenut lupaa sekä telekuunteluun että televalvontaan. Heti kohta, kun lupa oli saatu käräjäoikeudesta, tullin virkamiehet huomasivat virheen. He ottivat yhteyttä käräjätuomariin. Asia korjattiin samana päivänä, eikä telekuuntelua ehditty käynnistää. Apulaisoikeusasiamies katsoo kuitenkin, että tällainen virhe vaarantaa perustuslain turvaamaa viestin luottamuksellisuuden suojaa.

Apulaisoikeusasiamies Lindstedt painottaa, että tuomioistuimen yksi keskeinen tehtävä pakkokeinojen käytöstä päätettäessä on turvata oikeussuojan toteutuminen. Salaisista pakkokeinoista päätettäessä tämä on erityisen tärkeää, koska silloin epäillyn oikeuksia ei ole turvaamassa mikään muukaan taho. Sen vuoksi on vakava virhe, että tuomioistuin hyväksyy selvästi lainvastaisen pakkokeinovaatimuksen. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan suurin vastuu tapahtuneesta virheestä lankeaa tuomioistuimelle, joka luvan myönsi. Käräjätuomari on myöntänyt virheensä.

Mitä tulee tulliviranomaisiin, apulaisoikeusasiamies katsoo, että kyse oli huolimattomuusvirheestä.  Tulliylitarkastaja ja ylietsivä ovat myös myöntäneet virheensä. Huomattuaan sen he ryhtyivät molemmat aktiivisesti korjaamaan asiaa. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan mikään ei viittaa siihen, että virheellisin perustein saatua lupaa olisi edes harkittu käytettävän.

Apulaisoikeusasiamies pitää ongelmallisena lisäksi tapaa, jolla käräjätuomari virheestä kuultuaan päätti korjata sen. Korjaus tapahtui niin, että vanhasta lupavaatimuksesta yliviivattiin telekuuntelu, jolloin jäljelle jäi vain televalvontavaatimus. Oikaistu päätös kirjattiin samalle diaarinumerolle kuin aikaisempi, virheellinen päätös.

Apulaisoikeusasiamies Lindstedt huomauttaa, että valittu menettely ei ollut omiaan antamaan järin hyvää kuvaa suhtautumisesta telepakkokeinoasian muodollisiin edellytyksiin taholla, jonka valvontaan ja päätäntävaltaan asia on nimenomaan uskottu. Hänen mukaansa käräjätuomarilla olisi ollut mahdollisuus hakea hovioikeudelta lainvastaisesti tehdyn päätöksen purkamista. Purkumenettely olisi paremmin ja avoimemmin tuonut esiin, mitä hakemuksen käsittelyn aikana oli tapahtunut.

Lainvastaisesti myönnetty telekuuntelulupa tuli ilmi apulaisoikeusasiamiehen tarkastuksella Tullihallituksessa 15.12.2004. Apulaisoikeusasiamies Lindstedt pyysi sen vuoksi keskusrikospoliisia suorittamaan esitutkinnan epäillystä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Esitutkinnan jälkeen hän katsoi kuitenkin, että käräjätuomarin tai tullivirkamiesten menettely ei täyttänyt rikoslain tunnusmerkistöä, koska teon haitallisuus, vahingollisuus ja muut seikat kokonaisuutena huomioon ottaen virhettä voitiin pitää säännöksen tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu dnro 878/2/05 kokonaisuudessaan.

Lisätietoja antaa oikeusasiamiehensihteeri Pasi Pölönen, 
puh (09) 432 3345.