Eduskunnan oikeusasiamiehelle (OA) tuli ajalla 4.7.–18.9.2023 yhteensä 74 kantelua työttömyysetuusasian käsittelyajasta Uudenmaan TE-toimistossa.
TE-toimistolta hankittiin 42 kantelusta selvitykset, joissa TE-toimisto totesi työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa säädetyn 30 päivän käsittelyajan ylittyneen. Käsittelyajat vaihtelivat 32 ja 45 päivän välillä (11 kantelijan asiassa käsittelyaika oli 40 päivää tai enemmän).
Apulaisoikeusasiamies (AOA) Mikko Sarja totesi ratkaisuissaan, että lakisääteisen käsittelyajan ylittyminen merkitsi kunkin yksittäisen työnhakijan perusoikeuksien loukkausta. Kyse oli perustoimeentulon turvasta ja oikeudesta asian asianmukaiseen käsittelyyn. AOA Sarja otti arvioinnissaan huomioon sen, että TE-toimisto oli ryhtynyt käytettävissään olleisiin toimenpiteisiin varmistaakseen palvelukykynsä.
Tämä ei toisaalta kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että julkinen valta ei AOA Sarjan mukaan ollut kyennyt turvaamaan työnhakijoiden oikeuksien asianmukaista toteutumista. OA:n laillisuusvalvontakäytännön mukaan viranomainen ei voi ruuhkautuneen työtilanteen, resurssipulan tai esimerkiksi töiden organisointiin liittyvien ongelmien vuoksi jättää noudattamatta laissa säädettyjä velvoitteitaan.
Määräajan ylitykset olivat johtuneet työttömyysturvaselvitysten määrän lisääntymisestä, käsittelyyn tulevien selvityspyyntöjen puutteellisuudesta, TE-toimistoon virheellisesti ohjatuista asioista, käyttöönotetusta uudesta asiakastietojärjestelmästä ja henkilöstöpulasta. Määräaika ylittyi, vaikka TE-toimistossa varauduttiin kevään 2023 aikana ennakolta käsittelyyn tulevien asiantuntijaselvityspyyntöjen määrän kasvuun.
TE-toimisto ilmaisi myös työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) huolensa työttömyysturvan asiantuntijalausuntojen hoitamiseen osoitetun resurssin riittävyydestä useaan otteeseen. TEM onkin tämän jälkeen ilmoittanut suunnittelevansa toimia työttömyysturva-asioiden hoitoon liittyvän osaamisen parantamiseksi.
Apulaisoikeusasiamies Mikko Sarjan ratkaisu 4384/2023 on julkaistu oikeusasiamiehen verkkosivulla osoitteessa www.oikeusasiamies.fi
Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Päivi Pihlajisto, p. 09 432 3388.
Yhteystiedot
Postiosoite: 00102 EduskuntaKäyntiosoite: Arkadiankatu 3
Puhelin: 09 4321 (eduskunnan vaihde)
oikeusasiamies@eduskunta.fi
