Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Petri Jääskeläinen on antanut laajan päätöksen kanteluasiassa, jossa on kysymys lastensuojelulaitoksesta luvatta poissa olevan lapsen palauttamisesta laitokseen. OA on arvioinut asiaan liittyvää poliisin virka-apua ja toimivaltuuksia, lastensuojeluviranomaisen toimivaltuuksia ja tehtäviä sekä Hätäkeskuslaitoksen ohjeistusta.
OA Jääskeläinen pitää ensinnäkin selvänä, että lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskeva lapsen edun mukainen päätös, jossa on määrätty sijaishuoltopaikka ja joka voi olla korkeimman hallinto-oikeuden tekemä, tulee voida panna täytäntöön. Voimassa oleva lainsäädäntö on kuitenkin puutteellinen. Täytäntöönpanosta ja siihen liittyvistä toimivaltuuksista tulisi olla laissa nimenomaisesti ja täsmällisesti säädetty.
Toiseksi OA pitää hyvin epätyydyttävänä sitä, että poliisin kiinniotto-oikeus ns. hatkassa olevan lapsen palauttamiseksi lastensuojelulaitokseen on sidottu etsintäkuulutukseen, jolla ei sinänsä pitäisi olla oikeusvaikutuksia tässä yhteydessä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsen olinpaikka on tiedossa, eikä etsintäkuulutusta siis tarvita, poliisilla ei ole kiinniotto-oikeutta. Tällöin poliisi voi antaa virka-apua vain, jos sosiaalitointa estetään suorittamasta virkatehtäväänsä. Tämän toteaminen puolestaan edellyttää sosiaalitoimen edustajan läsnäoloa paikalla, missä lapsi tavoitetaan. Sitä puolestaan on käytännössä vaikea toteuttaa tilanteessa, jossa lapsi pyrkii pakoilemalla välttämään palauttamisensa lastensuojelulaitokseen.
Tältä osin OA pitää voimassa olevaa lainsäädäntöä vakavasti puutteellisena. Kiinniotto-oikeudesta lapsen palauttamiseksi lastensuojelulaitokseen tulisi säätää nimenomaisesti ja täsmällisesti laissa. OA:n mielestä kiinniotto-oikeuden tulisi olla poliisilla.
OA esittää sosiaali- ja terveysministeriölle ja sisäministeriölle, että ne ryhtyisivät yhteistyössä toimenpiteisiin lainsäädännön täydentämiseksi näiltä osin. Samassa yhteydessä olisi syytä tarkastella laajemminkin niitä lainsäädännön muutostarpeita, joilla voidaan turvata lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevan päätöksen täytäntöönpano sekä lastensuojelulaitoksesta luvatta poissa olevan lapsen palauttaminen laitokseen. OA on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä ja sisäministeriötä ilmoittamaan 30.6.2025 mennessä, mihin toimenpiteisiin ne ovat ryhtyneet esityksen johdosta.
Poliisin osalta OA on saattanut päätöksessä esittämänsä käsitykset Poliisihallituksen tietoon ja pyytänyt sitä saattamaan päätöksen myös kaikkien poliisilaitosten tietoon. Hän on pyytänyt Poliisihallitusta ilmoittamaan 30.6.2025 mennessä, onko päätös mahdollisesti antanut sille aihetta joihinkin toimenpiteisiin.
OA on myös pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä saattamaan päätöksen kaikkien hyvinvointialueiden lastensuojeluviranomaisten tietoon. Hän on lähettänyt päätöksen tiedoksi myös Hätäkeskuslaitokselle.
OA:n päätös 6723/2024 on julkaistu verkkosivuilla www.oikeusasiamies.fi.
Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Peter Fagerholm, p. 09 432 3372.
Yhteystiedot
Postiosoite: 00102 EduskuntaKäyntiosoite: Arkadiankatu 3
Puhelin: 09 4321 (eduskunnan vaihde)
oikeusasiamies@eduskunta.fi
