Julkaistu
8.4.2024 9:26:00

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on 26.3.2024 asettanut uuden ihmisoikeusvaltuuskunnan toimikaudeksi 1.4.2024–31.3.2028. Valtuuskuntaan on nimetty 39 jäsentä, nimet löytyvät liitteenä olevasta asettamispäätöksestä. Yhteensä 101 henkilöä haki ihmisoikeusvaltuuskuntaan.

Oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä vuoden 2012 alussa toimintansa aloittaneella Ihmisoikeuskeskuksella on ihmisoikeusvaltuuskunta, joka lain mukaan koostuu 20–40 kansalaisyhteiskunnan, perus- ja ihmisoikeustutkimuksen sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja turvaamiseen osallistuvien tahojen edustajista. 

Nyt asetettu valtuuskunta on järjestyksessään neljäs. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Ihmisoikeuskeskuksen johtaja.

Ihmisoikeusvaltuuskunnan tehtävä

Valtuuskunta käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä perus- ja ihmisoikeusasioita ja hyväksyy vuosittain Ihmisoikeuskeskuksen toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen. Se toimii myös perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä.

Toimintansa järjestämistä varten valtuuskunnalla voi olla työvaliokunta ja jaostoja. Näistä vammaisten oikeuksien jaosto on vuoden 2016 jälkeen ollut pysyvä vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen velvoitteiden johdosta. 

Ihmisoikeuskeskuksen lakisääteisenä tehtävänä on edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Eduskunnan oikeusasiamies, Ihmisoikeuskeskus ja ihmisoikeusvaltuuskunta muodostavat yhdessä Pariisin periaatteiden mukaisen kansallisen ihmisoikeusinstituution.

Lisätietoja antavat kansliapäällikkö Jari Råman, p. 09 432 3333 ja Ihmisoikeuskeskuksen johtajan sijainen Susan Villa, p. 09 432 3738.

Asettamispäätös