Apulaisoikeusasiamies (AOA) Mikko Sarja on antanut Digi- ja väestötietovirastolle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä. Virasto oli laiminlyönyt tallentaa oikea-aikaisesti holhousasioiden rekisteriin kantelijan edunvalvonnan päättymistä ja toimintakelpoisuuden rajoituksen poistamista koskevat tiedot.
Merkintöjen tekeminen oli viivästynyt noin kahdella kuukaudella. Tänä aikana kantelija oli aiheettomasti näyttäytynyt rekisterissä edunvalvonnassa olevana, vaikka edunvalvonta oli jo tuomioistuimen päätöksellä lakannut. DVV:n laiminlyönti oli omiaan vaikeuttamaan kantelijan itsenäistä asioiden hoitamista, ja se loukkasi hänen itsemääräämisoikeuttaan ja oikeuttaan asian asianmukaiseen käsittelyyn.
AOA piti laiminlyöntiä vakavana. Siksi hän on esittänyt, että Suomen valtio harkitsisi, että se hyvittäisi kantelijalle häneen kohdistuneen oikeudenloukkauksen. Lisäksi AOA on ottanut omasta aloitteestaan tutkittavaksi DVV:n menettelyt holhousasioita koskevien tuomioistuimien ilmoitusten merkitsemisessä holhousasioiden rekisteriin.
AOA:n päätös EOAK/2077/2024 on julkaistu verkkosivuilla www.oikeusasiamies.fi.
Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen, p. 09 432 3338.
Yhteystiedot
Postiosoite: 00102 EduskuntaKäyntiosoite: Arkadiankatu 3
Puhelin: 09 4321 (eduskunnan vaihde)
oikeusasiamies@eduskunta.fi
