Ratkaisut ja tiedotteet
Hänen mukaansa Kelan tulisi suorittaa hyvitystä niille asiakkaille, joille on aiheutunut taloudellista vahinkoa, haittaa ja vaivannäköä Kelan lainvastaisesta menettelystä.
Kelan tulisi toimia oma-aloitteisesti ja aktiivisesti
Toimeentulotukihakemusten käsittelyssä, sitä koskevassa päätöksenteossa ja toimeentulotuen järjestämisessä on ilmennyt vakavia puutteita.
Koska virheet ovat selkeästi aiheutuneet viranomaisen vastuulla olevasta syystä, Kelan on oma-aloitteisesti ja aktiivisesti tiedotettava asiakkailleen heidän käytössään olevista toimintatavoista hyvityksen saamiseksi.
Kelan menettely on erityisen moitittavaa, koska toimeentulotuki on tarkoitettu tilanteeseen, jossa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin.
Kelan on siis riittävän laajasti ja yksityiskohtaisesti selvitettävä asiakkailleen, millä tavoin asiakkaat saavat oikeutensa turvattua. Lisäksi Kelan tulisi määritellä selkeästi hyvityksen suoritusperusteet.
Selvitys toimenpiteistä
Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt Kansaneläkelaitosta ilmoittamaan, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy hyvitysesitystä koskevien johtopäätösten ja esitysten johdosta.
AOA:n päätös EOAK/1301/2017 on julkaistu kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla, http://www.oikeusasiamies.fi/
Verkkosivuilla on myös esimerkkejä Kelan aikaisemmin suorittamista korvauksista ja hyvityksistä viivästystapauksissa.
Lisätietoja antaa notaari Kaisu Lehtikangas, p. 09 432 3370.