Tarkastukset
Tarkastukset virastoissa ja laitoksissa ovat tärkeä osa oikeusasiamiehen työtä. Tarkastuksilla tutkitaan viranomaistoiminnan laillisuutta ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tarkastuspöytäkirjat löytyvät Ratkaisuhaun toimenpide-valikosta.
Vankilat, suljetut laitokset, puolustusvoimat
Oikeusasiamiehellä on lain mukaan velvollisuus tehdä tarkastuksia erityisesti vankiloissa ja suljetuissa laitoksissa.
Lisäksi tarkastuksia tehdään puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen yksiköissä sekä Suomen rauhanturvaamisjoukoissa.
Muita tarkastuskohteita ovat poliisilaitokset, syyttäjävirastot, tuomioistuimet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset ja laitokset, kuten kehitysvammalaitokset ja lastenkodit.
Epäkohdat tulevat esille
Usein tarkastuksilla tulee esiin asioita, jotka oikeusasiamies ottaa selvitettäviksi omasta aloitteestaan. Tarkastusten aikana käydyt luottamukselliset keskustelut tuovat esiin sellaisiakin epäkohtia, jotka eivät ole tulleet oikeusasiamiehen tietoon kanteluina.
Tarkastuksilla on tärkeä ennalta ehkäisevä tehtävä. Samalla ne antavat kuvan viranomaisten toimintaedellytyksistä ja lisäävät tietämystä, jota tarvitaan kanteluiden ratkaisemisessa.
Huomion kohteena laitosolojen asianmukaisuus
Tarkastuksilla seurataan, että viranomaiset noudattavat velvoitettaan edistää yhdenvertaisuutta eivätkä riko syrjintäkieltoa.
Laitoksissa tarkastetaan laitosolojen asianmukaisuus, kuten majoitustilat, ravinto ja terveydenhoito. Myös laitoksiin sijoitettujen kohteluun sekä voimakeinojen ja kurinpidon käyttöön kiinnitettään huomiota.
Tarkastusten yhteydessä laitoksiin sijoitetuilla henkilöillä samoin kuin varusmiehillä on aina tilaisuus keskustella luottamuksellisesti oikeusasiamiehen tai hänen edustajansa kanssa.
Tarkastuskohteissa seurataan lisäksi, miten sujuvasti asiat hoidetaan, ovatko ratkaisut lainmukaisia ja ovatko niiden perustelut riittävät. Tarkastuksella keskustellaan aina myös henkilöstön ja laitoksen johdon kanssa sekä tarkastetaan asiakirjoja.
OPCAT-tarkastukset
Eduskunnan oikeusasiamiehestä tuli marraskuussa 2014 YK:n kidutuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan mukainen kansallinen valvontaelin. Sen myötä tarkastuksiin tuli uusia piirteitä ja vaatimuksia.
Valvontaelimen tehtävänä on tehdä tarkastuksia paikkoihin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä.
Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi poliisilaitokset ja tutkintavankilat, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt, psykiatriset sairaalat, koulukodit ja lastensuojelulaitokset.
Nyt tarkastuksia voidaan tehdä kaikkiin yksityisten ylläpitämiin paikkoihin, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi säilöönottotilat laivoilla, lentokoneissa ja yleisötilaisuuksissa.
Näillä tarkastuksilla voidaan käyttää apuna eri alojen asiantuntijoita, esimerkiksi lääkäreitä ja ns. kokemusasiantuntijoilta, esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat itse olleet sijoitettuna johonkin laitokseen.
2023
Lokakuu
-
Tarkastus: Vantaan kaupungin Ruusuhaan asumisyksikkö 22.11.2022 (pdf)
Julkaistu 13.10.2023, Ratkaistu 29.9.2023, dnro 2816/2022
Syyskuu
-
Tarkastus: Jääkäriprikaatin Rovaniemen yksikön vapautensa menettäneiden säilytystilojen tarkastus 24.5.2023 (pdf)
Julkaistu 29.9.2023, Ratkaistu 16.8.2023, dnro 3511/2023 -
Tarkastus: Jääkäriprikaatin Sodankylän yksikön vapautensa menettäneiden säilytystilojen tarkastus 24.5.2023 (pdf)
Julkaistu 29.9.2023, Ratkaistu 16.8.2023, dnro 3510/2023 -
Tarkastus: Jääkäriprikaatin Sodankylän ja Rovaniemen yksiköt 24.5.2023 (pdf)
Julkaistu 29.9.2023, Ratkaistu 16.8.2023, dnro 3171/2023 -
Tarkastus: Poliisihallituksen yksityisen turvallisuusalan valvontayksikkö 26.4.2023 (pdf)
Julkaistu 28.9.2023, Ratkaistu 12.9.2023, dnro 2235/2023 -
Ennalta ilmoittamaton tarkastus: Hyvinkään poliisivankila 16.2.2023 (pdf)
Julkaistu 28.9.2023, Ratkaistu 16.8.2023, dnro 1177/2023 -
Tarkastus: Lapin rajavartiosto 23.5.2023 (pdf)
Julkaistu 27.9.2023, Ratkaistu 16.8.2023, dnro 3170/2023 -
Tarkastus: Peruskuntayhtymä Karviaisen tehostetun palveluasumisen yksikkö Toivokoti 17.3.2022 (pdf)
Julkaistu 26.9.2023, Ratkaistu 12.6.2023, dnro 1128/2022 -
Tarkastus: Vankiterveydenhuollon yksikön Kylmäkosken poliklinikka 25.4. - 26.4.2022 (pdf)
Julkaistu 21.9.2023, Ratkaistu 15.8.2023, dnro 1623/2022 -
Tarkastus: Vankiterveydenhuollon yksikön Riihimäen poliklinikka 14.3.2023 (pdf)
Julkaistu 20.9.2023, Ratkaistu 20.9.2023, dnro 1107/2023 -
Tarkastus: Vantaan kaupunki, Simonkylän vanhustenkeskus, Simonkylän hoivakoti 3, Tehostetun palveluasumisen psykogeriatrinen yksikkö 31.3.2022 ja 5.5.2022 (pdf)
Julkaistu 18.9.2023, Ratkaistu 13.6.2023, dnro 1129/2022 -
Tarkastus: Tullin salainen tiedonhankinta 7.12.2022 (pdf)
Julkaistu 15.9.2023, Ratkaistu 21.8.2023, dnro 6157/2022 -
Tarkastus: Kaakkois-Suomen poliisilaitos 7.6.2023 (pdf)
Julkaistu 15.9.2023, Ratkaistu 24.8.2023, dnro 2440/2023 -
Tarkastus: Vanhan Vaasan sairaala 24.5.-31.8.2021 (pdf)
Julkaistu 14.9.2023, Ratkaistu 7.7.2023, dnro 3566/2021 -
Tarkastus: Niuvanniemen sairaala 24.5.- 5.8.2021 (pdf)
Julkaistu 14.9.2023, Ratkaistu 7.7.2023, dnro 3565/2021 -
Tarkastus: Oulun oikeusaputoimisto, talous- ja velkaneuvonta 14.3.2023 (pdf)
Julkaistu 13.9.2023, Ratkaistu 28.6.2023, dnro 797/2023 -
Tarkastus: Rajavartiolaitoksen salainen tiedonhankinta ja salaiset pakkokeinot 2.2.2023 (pdf)
Julkaistu 13.9.2023, Ratkaistu 21.8.2023, dnro 337/2023 -
Tarkastus: Ulosottolaitoksen Pohjois-Suomen laajan täytäntöönpanon toimintayksikkö, Oulun toimipaikka 14.3.2023 (pdf)
Julkaistu 12.9.2023, Ratkaistu 7.6.2023, dnro 796/2023 -
Tarkastus: Riihimäen vankila 13.–14.3.2023 (pdf)
Julkaistu 12.9.2023, Ratkaistu 19.6.2023, dnro 1186/2023 -
Tarkastus: Rajavartiolaitoksen esikunta 2.2.2023 (pdf)
Julkaistu 11.9.2023, Ratkaistu 4.4.2023, dnro 407/2023