Tarkastukset
Tarkastukset virastoissa ja laitoksissa ovat tärkeä osa oikeusasiamiehen työtä. Tarkastuksilla tutkitaan viranomaistoiminnan laillisuutta ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tarkastuspöytäkirjat löytyvät Ratkaisuhaun toimenpide-valikosta.
Vankilat, suljetut laitokset, puolustusvoimat
Oikeusasiamiehellä on lain mukaan velvollisuus tehdä tarkastuksia erityisesti vankiloissa ja suljetuissa laitoksissa.
Lisäksi tarkastuksia tehdään puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen yksiköissä sekä Suomen rauhanturvaamisjoukoissa.
Muita tarkastuskohteita ovat poliisilaitokset, syyttäjävirastot, tuomioistuimet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset ja laitokset, kuten kehitysvammalaitokset ja lastenkodit.
Epäkohdat tulevat esille
Usein tarkastuksilla tulee esiin asioita, jotka oikeusasiamies ottaa selvitettäviksi omasta aloitteestaan. Tarkastusten aikana käydyt luottamukselliset keskustelut tuovat esiin sellaisiakin epäkohtia, jotka eivät ole tulleet oikeusasiamiehen tietoon kanteluina.
Tarkastuksilla on tärkeä ennalta ehkäisevä tehtävä. Samalla ne antavat kuvan viranomaisten toimintaedellytyksistä ja lisäävät tietämystä, jota tarvitaan kanteluiden ratkaisemisessa.
Huomion kohteena laitosolojen asianmukaisuus
Tarkastuksilla seurataan, että viranomaiset noudattavat velvoitettaan edistää yhdenvertaisuutta eivätkä riko syrjintäkieltoa.
Laitoksissa tarkastetaan laitosolojen asianmukaisuus, kuten majoitustilat, ravinto ja terveydenhoito. Myös laitoksiin sijoitettujen kohteluun sekä voimakeinojen ja kurinpidon käyttöön kiinnitettään huomiota.
Tarkastusten yhteydessä laitoksiin sijoitetuilla henkilöillä samoin kuin varusmiehillä on aina tilaisuus keskustella luottamuksellisesti oikeusasiamiehen tai hänen edustajansa kanssa.
Tarkastuskohteissa seurataan lisäksi, miten sujuvasti asiat hoidetaan, ovatko ratkaisut lainmukaisia ja ovatko niiden perustelut riittävät. Tarkastuksella keskustellaan aina myös henkilöstön ja laitoksen johdon kanssa sekä tarkastetaan asiakirjoja.
OPCAT-tarkastukset
Eduskunnan oikeusasiamiehestä tuli marraskuussa 2014 YK:n kidutuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan mukainen kansallinen valvontaelin. Sen myötä tarkastuksiin tuli uusia piirteitä ja vaatimuksia.
Valvontaelimen tehtävänä on tehdä tarkastuksia paikkoihin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä.
Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi poliisilaitokset ja tutkintavankilat, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt, psykiatriset sairaalat, koulukodit ja lastensuojelulaitokset.
Nyt tarkastuksia voidaan tehdä kaikkiin yksityisten ylläpitämiin paikkoihin, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi säilöönottotilat laivoilla, lentokoneissa ja yleisötilaisuuksissa.
Näillä tarkastuksilla voidaan käyttää apuna eri alojen asiantuntijoita, esimerkiksi lääkäreitä ja ns. kokemusasiantuntijoilta, esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat itse olleet sijoitettuna johonkin laitokseen.
2023
Toukokuu
-
Tarkastus: Vankisairaala, Lääkekeskus, Hammashoitola ja Hämeenlinnan vankilan toiminta Vankisairaalassa 20.5.2022 (pdf)
9.5.2023, dnro 2555/2022
Huhtikuu
-
Tarkastus: Riihimäen vankila 17.11.2022 (pdf)
25.4.2023, dnro 5672/2022 -
Ennalta ilmoittamaton tarkastus: Nuijamaan rajatarkastusasema 15.12.2022 (pdf)
21.4.2023, dnro 7489/2022 -
Tarkastus: Poliisihallitus 12.12.2022 (pdf)
13.4.2023, dnro 5819/2022 -
Jälkitarkastus: HUS Sydän- ja keuhkokeskuksen hengityshalvausyksikkö, Rekolan ryhmäkoti, Vantaa (pdf)
13.4.2023, dnro 5196/2022 -
Ennalta ilmoittamaton tarkastus: Kouvolan vastaanottokeskus 15.12.2022 (pdf)
11.4.2023, dnro 7488/2022 -
Tarkastus: Vapautensa menettäneiden säilytystilat Rannikkolaivasto 12.10.2022 (pdf)
6.4.2023, dnro 6123/2022 -
Asiakirjatarkastus ja tarkastus: Eteva kuntayhtymä, Lahden kehitysvammapsykiatrian yksikkö 25.3. – 8.7.2022 (pdf)
6.4.2023, dnro 1686/2022 -
Tarkastus: Joutsenon säilöönottoyksikkö 16.12.2022 (pdf)
3.4.2023, dnro 7487/2022
Maaliskuu
-
Ennalta ilmoittamattomat tarkastukset eräissä eduskuntavaalien laitosäänestyspaikoissa Hyvinkäällä (kehitysvammaisten asumisyksikkö), Nurmijärvellä (mielenterveys- ja päihdehuollon asumisyksikkö) ja Espoossa (vanhustenhuollon asumisyksikkö) (pdf)
31.3.2023, dnro 1546/2023 -
Ennalta ilmoittamattomat tarkastukset eräissä eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikoissa Raisiossa, Turussa, Kaarinassa, Paimiossa ja Salossa 23.3.2023 (pdf)
31.3.2023, dnro 1545/2023 -
Tarkastus: M/S Baltic Princess -matkustaja-autolautan säilöönottotilat 7.11.2022 (ruotsinkielinen pöytäkirja alkaa sivulla 18) (pdf)
21.3.2023, dnro 6559/2022 -
Tarkastus: Keskusrikospoliisi 16.11.2022 (pdf)
6.3.2023, dnro 5818/2022 -
Ennalta ilmoittamaton tarkastus: Turun poliisivankila 29.9.2022 (pdf)
6.3.2023, dnro 4771/2022
Helmikuu
-
Tarkastus: Landskapsalarmcentralen 8.11.2022 (pöytäkirja ruotsiksi) (pdf)
27.2.2023, dnro 6393/2022 -
Ennalta ilmoittamaton tarkastus: Ahvenanmaan poliisiviranomainen, Maarianhaminan säilytystila 8.11.2022 (pöytäkirja ruotsiksi) (pdf)
27.2.2023, dnro 6392/2022 -
Tarkastus: Ahvenanmaan poliisiviranomainen 8.11.2022 (pöytäkirja ruotsiksi) (pdf)
27.2.2023, dnro 6391/2022 -
Tarkastus: Rannikkoprikaati, vapautensa menettäneiden säilytystilat 9.12.2022 (pdf)
24.2.2023, dnro 7438/2022 -
Tarkastus: Tullin vapautensa menettäneiden säilytystila 7.12.2022 (pdf)
24.2.2023, dnro 7326/2022 -
Tarkastus: Tulli 24.11.2022 (pdf)
24.2.2023, dnro 5667/2022