Ratkaisut ja tiedotteet
Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Tunnen perusoikeuteni -kilpailun voittajat julkistettiin 9.2.2018 eduskunnan oikeusasiamiehen vuosipäivän juhlassa
Julkaistu 13.2.2018
Esiopetus ja ala-aste sarjassa menestyivät Niipperin koulun 6P Espoosta ehdotuksella ”Lapsella on oikeus tulla kuunnelluksi” ja Tahvonlahden ala-aste 6 C Helsingistä ehdotuksella ”Jokaisella on oikeus harrastaa perheen rahatilanteesta riippumatta”.
Ylä-astesarjassa molemmat voittajatyöt tulivat Pyörönkoulun 8 H luokalta Kuopiosta. He ehdottivat uusiksi perusoikeuksiksi ”Oikeutta olla oma itsensä” ja ”Kolme koetta viikossa riittää!”.
Lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten sarjassa voiton veivät Nakkilan lukion yh 1 kurssilaiset työllä ”Oikeus maksuttomaan toisen asteen koulutukseen” ja Lieksan lukion yhteiskuntafilosofian ryhmä työllään ”Sukupuolineutraalius”.
Palkinnot voittajien kesken arvottiin tilaisuudessa. Pääpalkinnon eli retken eduskuntaan ja puuhapäivän koko luokalle voitti Tahvonlahden ala-asteen 6 C Helsingistä. Onnea kaikille voittajille!
Kilpailutöihin voi edelleen tutustua tunnenperusoikeuteni.fi kilpailusivuilla. Tuomariston mukaan voittajaehdotusten lisäksi mukana oli paljon hyviä ehdotuksia tärkeistä asioista.
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille lapsille ja nuorille sekä heidän opettajilleen!