Apulaisoikeusasiamies arvostelee valtiovarainministeriötä ja ajoneuvohallintokeskusta

11.1.2007

Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen arvostelee valtiovarainministeriötä ja Ajoneuvohallintokeskusta lainvastaisesta menettelystä. Valtiovarainministeriö (VM) pyysi maaliskuussa 2002 vastoin voimassa ollutta lakia Ajoneuvohallintokeskusta (AKE) keskeyttämään dieselveron (varsinaisen ajoneuvoveron) palautusten maksamisen Euroopassa liikennöiville suomalaisille kuljetusalan yrittäjille. Myöhemmin ministeriö pyysi lopettamaan sen kokonaan. Ministeriöllä ei kuitenkaan ollut kansalliseen oikeuteen eikä yhteisön oikeuteen perustuvaa toimivaltaa menettelylleen. Myöskään AKE:lla ei ollut lakiin eikä yhteisön oikeuteen perustuvaa toimivaltaa jättää veronpalautushakemukset käsittelemättä pelkästään VM:n pyynnön perusteella.

Vuoden 1996 alusta voimaan tulleen moottoriajoneuvoverosta annetun lain säännöksen mukaan kuorma-autosta suoritettua ajoneuvoveroa palautettiin hakemuksesta 80 prosenttia siitä käyttäjämaksun määrästä, joka ajoneuvosta oli verovuoden aikana suoritettu Euroopan yhteisön jäsenmaissa moottoritien käyttämisestä. Säännökseen liittyvän asetuksen mukaan palautukseen olivat oikeuttaneet maksut tieverkon käyttämisestä Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Esimerkiksi vuonna 2001 palautuksia maksettiin kaikkiaan 3 110 kuorma-autolle ja yhteensä 8 554 276 markkaa eli 1 438 725 euroa.

Säännöksen säätämisen taustalla oli Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi, jonka tarkoituksena oli poistaa jäsenvaltioiden kuljetusyritysten välisiä kilpailun esteitä yhtenäistämällä tieliikenteen verotusta. Koska eräissä maissa osittain käyttäjämaksuun siirtymisen johdosta ajoneuvoveron taso oli muodostunut alemmaksi kuin Suomessa, kotimaisten ajoneuvojen kilpailukyky kuljetuksissa edellytti järjestelyä verotuksesta johtuvien kilpailuerojen tasoittamiseksi. Suomessa päädyttiin veronpalautusjärjestelmään.

Vuonna 2002 Euroopan komission virkamiehet kiinnittivät huomiota Suomen veronpalautuskäytäntöön. He epäilivät, että järjestelmä olisi ristiriidassa yhteisön valtiontukijärjestelmän kanssa. Komission virkamiesten epävirallisiin käsityksiin nojaten VM ja AKE keskeyttivät palautusten maksun ja sivuuttivat näin voimassa olleen kansallisen lain.

Kysymys siitä, voitiinko dieselveron palautusta pitää yhteisöoikeuden vastaisena valtiontukena, jäi apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan tulkinnanvaraiseksi. Apulaisoikeusasiamiehen mielestä kotimaisilla kuljetusyrityksillä, jotka hoitivat kuorma-autoillaan kuljetustehtäviä mainituissa Euroopan maissa, oli perusteltu syy luottaa vuodesta 1996 voimassa olleen eduskunnan säätämään lakiin perustuvan palautusjärjestelmän pysyvyyteen eikä heillä ollut syytä epäillä, että viranomaiset voisivat taannehtivasti puuttua laissa säädettyyn, heille edun suovaan järjestelmään. Lain syntytaustaan, kuljetusyrittäjien luottamuksen suojaan ja perustuslain omaisuuden suojaan liittyvistä syistä näiden lainmukaisten veronpalautusten keskeyttäminen ja lopettaminen olisi apulaisoikeusasiamiehen mukaan edellyttänyt joko eduskunnan päätöstä lain muuttamisesta tai EU:n toimivaltaisen toimielimen, viime kädessä EY-tuomioistuimen, oikeudellisesti sitovaa päätöstä.

Vasta 24.10.2003 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä ajoneuvoverolaiksi todettiin komission virkamiesten epäviralliset epäilyt palautuksen luonteesta valtiontukena ja tämän nojalla hallitus esitti kumottavaksi taannehtivasti 1.1.2002 lähtien moottoriajoneuvoverosta annetun lain säännöksen, joka oli mahdollistanut dieselveron palautuksen. Eduskunta hyväksyi lain ja se tuli voimaan 1.1.2004. Sen nojalla AKE hylkäsi vuosien 2002 ja 2003 hakemukset, joiden käsittelyn se oli aikoinaan keskeyttänyt, ja liikenneyrittäjät jäivät ilman veronpalautuksia. Apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan säännöksen taannehtivalla kumoamisella ei ollut ratkaisevaa merkitystä VM:n ja AKE:n menettelyn arvioinnin kannalta.

Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström, puh. (09) 432 3355.

Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen ratkaisu 754/4/04  kokonaisuudessaan.