Apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin totesi, että Verohallinto ei ollut tarjonnut asiakkailleen digipalvelulain edellyttämää mahdollisuutta lähettää tietoturvallisesti heidän asiointitarpeeseensa liittyviä viestejä. Lisäksi Verohallinto ei ollut huolehtinut tarjoamansa sähköpostiasiointipalvelun tietoturvallisuudesta eikä kyseisen palvelun digipalvelulain vaatimusten mukaisuudesta, vaikka tätä oli edellytetty jo aiemmassa ratkaisussa.
Myös palveluperiaate edellyttää, että viranomainen järjestää palvelunsa niin, että asiakkaiden tarpeet otetaan huomioon ja palveluja on riittävästi. Verohallinnon asiointipalvelut eivät AOA:n käsityksen mukaan täyttäneet näiltä osin lain ja hyvän hallinnon vaatimuksia.
AOA Sakslin totesi, että OmaVero-palvelu on käytännössä Verohallinnon ainoa tietoturvallinen sähköinen asiointikanava, mutta asiakkailla ei ole sen kautta mahdollisuutta lähettää kysymyksiä tai tiedusteluja verotukseen liittyen. Koska verotusasiat ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä, tietoturvallisen viestintäkanavan puute rajoittaa asiakkaiden mahdollisuuksia hoitaa asioitaan sähköisesti.
AOA kiinnitti Verohallinnon vakavaa huomiota digipalvelulain digitaalisten palvelujen järjestämisestä yleisölle koskevien säännösten noudattamiseen ja pyysi Verohallintoa ilmoittamaan 29.1.2026 mennessä, mihin toimenpiteisiin ratkaisu on antanut aihetta.
AOA:n päätös 4330/2025 on julkaistu verkkosivuilla www.oikeusasiamies.fi.
Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Jyri Vesanto, p. 09 432 3363.
Õhttvuõđteâđ
Pååʹštaddrõs: 00102 EduskuntaJååʹttemaddrõs: Arkadiankatu 3
Teʹlfon: 09 4321 (eeʹttiǩ-kååʹdd kuvddlõs)
oikeusasiamies@eduskunta.fi
