Julkaistu
14.11.2025 11:31:00

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin teki 14.11.2025 tarkastuksen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen laskutuksesta ja perinnästä vastaavaan yksikköön. Tarkastuksella käsiteltiin erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen laskutus- ja perintäprosesseja. Tarkastuksella AOA korosti laskutuksen ja perinnän ajantasaisuuden tärkeyttä sekä asiakkaiden tiedonsaannin tarpeita. 

AOA Sakslin: ”Pidän myönteisenä, että julkisuudessakin paljon esillä olleessa asiassa Varha on vastuullisesti pyytänyt anteeksi maksumuistutusten viivästymistä ja keskeyttänyt uusien muistutusten lähettämisen. Varhan verkkosivuille on myös lisätty asiaa koskevaa ohjeistusta.” Tarkastuksella saamieni tietojen pohjalta arvioin, ovatko Varhan toimenpiteet mahdollisten virheiden toteamisessa ja korjaamisessa olleet riittäviä asiakkaiden oikeuksien toteutumiseksi.

Varhan laskujen perinnästä on tehty oikeusasiamiehelle useampi kantelu, joiden käsittely on kesken. AOA Sakslin: "Valitettavasti oikeusasiamies ei voi kuitenkaan keskeyttää perintää tai todeta laskuja aiheettomiksi. Asiakkaan tuleekin ensisijaisesti olla yhteydessä Varhaan, jos laskujen perusteissa on virheitä tai epäselvyyksiä tai selvittääkseen mahdollisuutta saada maksun alentamista tai poistamista."

Apulaisoikeusasiamies kävi tarkastuksella myös Valtakunnanvoudin kansliassa, joka huolehtii Ulosottolaitoksen keskushallinnon tehtävistä.

Tarkastuspöytäkirjat julkaistaan myöhemmin talvella verkkosivuilla www.oikeusasiamies.fi.