Kohti oikeudenmukaista ja hyvää hallintoa

Oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hänen valvontaansa kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkista tehtävää. Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

Oikeusasiamies tutkii kanteluita, ottaa omia aloitteita ja tekee tarkastuksia viranomaisin ja laitoksiin.
 
Eduskunnan oikeusasiamies on Petri Jääskeläinen. Apulaisoikeusasiamiehinä toimivat Maija Sakslin ja Pasi Pölönen.

Voiko oikeusasiamies auttaa?

Oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun viranomaisista ja virkamiehistä tai muista, jotka hoitavat julkista tehtävää. 
 

 

Tiedotteet Tiedotteet

Takaisin

EU-oikeuden vastaisuus ajoneuvoverolipun lähettämisessä

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin arvostelee Liikenteen turvallisuusviraston menettelyä, kun virasto vaati, että ulkomailla asuva henkilö siirtää ajoneuvonsa hallinnan toiselle henkilölle ajoneuvoverolipun lähettämiseksi.  Virasto ei ollut lähettänyt kantelijalle tämän Portugalissa sijaitsevaan osoitteeseen verolippua, minkä vuoksi kantelijan ajoneuvot olivat maksun laiminlyönnin johdosta käyttökiellossa. 

Virasto perusteli menettelyään ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen säännöksellä, jonka mukaan Suomessa käytössä olevan ajoneuvon omistajan asuessa ulkomailla, ajoneuvolle on ilmoitettava ajoneuvoa käyttävä Suomessa asuva haltija. Viraston ilmoituksen mukaan se oli pyrkinyt ohjeistamaan ulkomailla asuvia omistajia solmimaan e-laskusopimuksen, koska ajoneuvoverolipun lähettämistä e-laskun ei ole sidottu ajoneuvoliikennerekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Tällöin rekisteri-ilmoituksen laiminlyönti ei estä verolipun lähettämistä.

AOA Sakslin ei pitänyt oikeustilaa tyydyttävänä. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 21 artiklassa turvattu henkilöiden vapaa liikkuvuus. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen mukaan henkilöiden vapaan liikkuvuuden oikeuden voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että Suomen lainsäädännössä ei voida asettaa Suomessa asuvaa henkilöä edullisempaan asemaan kuin toisessa jäsenvaltiossa asuvaa henkilöä.  Asiassa ei esitetty perusteita ulkomailla ja tässä tapauksessa Euroopan unionin alueella asuvan ajoneuvon omistajan erilaiselle kohtelulle Suomessa asuvaan omistajaan nähden. 

Vaatimus näyttäytyi vielä perusteettomammalta, kun siltä voidaan välttyä viraston ilmoittamalla tavalla tekemällä e-laskusopimus, jolloin verolipun lähettäminen ei ole sidottu rekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Asiassa ei esitetty selvitystä siitä, miten Liikenteen turvallisuusvirasto oli toteuttanut neuvonta- ja ohjausvelvollisuuttaan eikä sen ilmoittamaa ohjetta tai neuvoa ollut löydettävissä viraston verkkosivuilta. 

Näistä syistä AOA otti asian omana aloitteena tutkittavaksi. 

Liikenne- ja viestintäministeriö yhtyi AOA:n näkemykseen siitä, että ajoneuvoveroasetuksen säännös edellytti ulkomailla asuvilta sellaisia hallinnollisia järjestelyjä, joita ei edellytetty Suomessa asuvilta ajoneuvon omistajilta. Syrjimättömyyden vaatimus huomioon ottaen ulkomaille asuvalle omistajalle ei tulisi asettaa ulkomailla asumisen perusteella verolipun lähettämisen edellytykseksi ajoneuvon hallinnan siirtämistä toiselle henkilölle. Kyseinen vaatimus saattaa estää henkilöiden vapaan liikkumisen tehokkaan toteutumisen. Ministeriö ilmoitti, että se ryhtyy toimenpiteisiin asetuksen säännöksen kumoamiseksi. 

Lisäksi ministeriön mukaan virastolla on ollut asiassa korostettu palvelu- ja neuvontavelvollisuus veronmaksun laiminlyönnin seuraamuksien vuoksi. Neuvontavelvollisuus olisi täyttynyt, mikäli virasto olisi lähettänyt omistajalle muistutuksen haltijan ilmoittamisesta ajoneuvolle. Liikenne- ja viestintäministeriö edellyttää, että Liikenteen turvallisuusvirasto kehittää neuvontaansa siten, että ulkomailla asuvia verovelvollisia ohjattaisiin ja neuvottaisiin asiassa aktiivisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi esimerkiksi tuottaa verkkosivuilleen yleiset ohjeet siitä, miten ulkomaille muutettaessa tulisi toimia.

AOA piti liikenne- ja viestintäministeriön korjaavia toimenpiteitä asianmukaisina. Hän pyysi ministeriötä ilmoittamaan 31.12.2018 mennessä, millä tavoin nämä toimenpiteet ovat edenneet. 

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös dnro 1219/2018 on julkaistu kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla, www.oikeusasiamies.fi.

Lisätietoja antaa esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström, p. 09 432 3355.