Ratkaisut ja tiedotteet

Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Palvelushelpotuksen saaneet varusmiehet liian raskaassa työssä

Käskyn antaneelle esimiehelle huomautus

29.1.2004

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut huomautuksen Viestirykmentin sotilasmestarille laiminlyönnistä käskyn annossa ja tehtävän suorittamisen valvonnassa.

Sotilasmestari oli antanut kolmelle palvelushelpotuksen saaneelle varusmiehelle tehtäväksi heittää halkoja varuskunnan halkokatokseen. Hän oli kuvitellut työn vievän noin tunnin. Varusmiehet olivat kuitenkin tehneet työtä yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia ilman ruokaa, juomaa ja valvontaa. Kello 21 illalla työ jäi edelleen kesken.

Varusmiehet kääntyivät asiassa apulaisoikeusasiamiehen puoleen tämän tarkastuksella Viestirykmentissä Riihimäellä.

Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen pitää selvänä, että sotilasmestarin määräämä tehtävä ei soveltunut VMTL-palvelushelpotuksen* saaneille varusmiehille. Tehtävä ei liioin ollut toteutettavissa kolmen miehen voimin. Sotilasmestarilla olikin virheellinen käsitys työn määrästä ja rasittavuudesta sekä tehtävän suorittamiseen kuluvasta ajasta.

Yleisen palvelusohjesäännön mukaan käskyn antavan esimiehen on harkittava käskyn lainmukaisuus, soveltuvuus ja toteuttamiskelpoisuus. Hän on velvollinen
valvomaan antamansa käskyn noudattamista ja on vastuussa käskyn seurauksista.

Apulaisoikeusasiamies korostaa, että sotilasmestarilla olisi ollut erityinen velvollisuus ottaa etukäteen selvää määräämänsä tehtävän rasittavuudesta, kun hän määräsi fyysiseen työhön VMTL-potilaita. Jos sotilasmestari olisi valvonut määräämänsä tehtävän suorittamista, hänelle olisi selvinnyt tehtävän laajuus ja sen ilmeinen sopimattomuus palvelushelpotuksen saaneille varusmiehille. Sotilasmestari ei kuitenkaan valvonut tehtävän suorittamista.

Viestirykmentissä tullaan tarkistamaan tehtävien käskytyskäytäntöjä niin, että ylimitoitettuja tehtäviä ei vastaisuudessa määrätä.

* Yleisen palvelusohjesäännön mukaan potilaalle määrätään tilapäisiä palveluskelpoisuuden rajoituksia, kun sairauden tai vamman hoito ja niistä paraneminen sitä vaativat.  VMTL on vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta sekä sulkeisjärjestyksen harjoittelusta ja muusta raskaasta palveluksesta. Asianomainen osallistuu kevyeen palvelukseen.


Lisätietoja antaa esittelijä Kristian Holman, puh. (09) 432  3368

Apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen päätös dnro 3075/4/02 kokonaisuudessaan.