Tiedotteet Tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittely tulisi säätää kiireelliseksi

Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Petri Jääskeläinen katsoo, että olisi perusteltua säätää, että esitutkinta on toimitettava kiireellisesti, kun rikoksen asianomistaja on alle 18-vuotias lapsi. Myös syyteharkintaa ja rikosasian tuomioistuinkäsittelyä koskevia säännöksiä tulisi vastaavalla tavalla tarkistaa.

OA selvitti asiaa omasta aloitteestaan, kun sekä kanteluita tutkittaessa että tarkastuksilla oli tullut ilmi useita tapauksia, joissa vakavienkin lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinta on viipynyt kohtuuttoman pitkään. Sinänsä esitutkintojen viipyminen on yleinen ongelma, mutta lapsiin kohdistuvissa rikoksissa esitutkinnalla ja muullakin rikosprosessilla on erityispiirteitä. 

OA totesi, että nykyisin ei ole säädetty siitä, että rikoksen uhrin ikä vaikuttaisi esitutkinnan, syyteharkinnan tai tuomioistuinkäsittelyn kiireellisyyteen. Sen sijaan näin on nimenomaisesti säädetty, kun rikoksesta epäilty on alaikäinen.  

Lainsäätäjä on viimeksi arvioinut lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnan keston säätelyä vuonna 2010, kun nykyistä esitutkintalakia säädettiin. Tuolloin kiireellisyysvaatimus hylättiin varsin niukoilla perusteluilla. Esitutkintalain säätämisen jälkeen asiaa on arvioitu useassa yhteydessä ja päädytty erityisesti lapsen edun vuoksi suosittamaan huomattavasti nopeampia rikosprosesseja. Myös Suomea sitovat kansainväliset sopimukset edellyttävät lapsiin kohdistuneiden rikosten tehokasta tutkintaa.

OA katsoi, että olisi perusteltua säätää, että lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittely olisi koko rikosprosessin osalta toimitettava kiireellisesti, kun asianomistaja on alle 18-vuotias. Ainakin tämän tulisi koskea henkeen, terveyteen ja seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuneita rikoksia. 

OA saattoi lainsäädännön kehittämistarpeet oikeusministeriön ja sisäministeriön tietoon. Hän pyysi niitä 31.1.2021 mennessä ilmoittamaan mahdollisista toimenpiteistään asiassa.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen ratkaisu 5625/2020 on julkaistu oikeusasiamiehen verkkosivuilla osoitteessa www.oikeusasiamies.fi 

Lisätietoja asiasta antaa esittelijäneuvos Juha Haapamäki, p. 09 432 3334.