Ratkaisut ja tiedotteet

Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Homekouluja ei ole saneerattu riittävän määrätietoisesti

Apulaisoikeusasiamies arvostelee Helsingin kaupunkia

26.5.2010

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja arvostelee Helsingin kaupunkia riittämättömistä toimista eräiden koulujen sisäilmahaittojen selvittämiseksi ja poistamiseksi. Kaupungin opetusviraston ja kiinteistöviraston olisi tullut toimia määrätietoisemmin täyttääkseen työturvallisuuslain vaatimukset. Työnantajana sen olisi tullut selvittää ja arvioida työpaikan vaarat sekä huolehtia siitä, että työntekijät ja oppilaat eivät altistu terveydelle vaaraa aiheuttaville biologisille ja muille tekijöille.

Opettaja kanteli oikeusasiamiehelle koulujen sisäilmaongelmista

Erään helsinkiläisen koulun opettaja sairastui vuoden 2007 alussa. Työterveyslääkäri ilmoitti Uudenmaan työsuojelupiirille epäilevänsä, että kyseessä oli ammattitauti. Koulun kosteusongelmat olivat olleet tiedossa jo edellisvuodesta.

Opettaja sai siirron toiseen peruskouluun ja aloitti siellä työt syksyllä 2007. Jo lokakuussa hän joutui kuitenkin jäämään sairaslomalle, koska hän sai taas hengitystieoireita. Koulussa oli ollut toistuvia kattovuotoja.

Seuraavana syksynä opettaja siirtyi kolmanteen peruskouluun. Siellä kuume, päänsärky, nivelkivut ja silmäoireet alkoivat jo muutaman viikon työskentelyn jälkeen. Opettaja joutui jäämään sairauslomalle syyskuussa 2008. Kävi ilmi, että koulun ruokalassa oli ollut laaja vesivahinko.

Kantelussaan opettaja tiedustelee, eikö Helsingin kaupunki olisi velvollinen järjestämään hänelle terveelliset työtilat. Kaupunki ei opettajan mukaan ollut myöntänyt homevaurioita, vaikka opettaja ja useat muutkin olivat sairastuneet sairauksiin, jotka olivat yhdistettävissä kosteusvauriomikrobeihin.

Asiantuntijan lausunto kaupungin toimenpiteistä koulujen sisäilmaongelmien selvittämiseksi

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja pyysi kantelun johdosta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) lausuntoa rakennusten homeongelmien käsittelystä ja Helsingin kaupungin toimenpiteistä koulujen sisäilmaongelmien selvittämiseksi.

THL:n ympäristöterveyden osaston tutkimusprofessori Aino Nevalainen toteaa muistiossaan, että kaupungin viranomaisilla ei näytä olleen tarkempaa kuvaa koulurakennustensa kunnosta eikä siten siitä, mihin kouluun kosteusvaurioille altistuneen ja altistuksesta sairastuneen opettajan olisi voinut siirtää.

Kosteusvaurioissa terveyden- ja työterveydenhuoltoa ohjaa ns. Majvik II -suositus. Sen mukaan ehdottomasti tärkeintä on lopettaa altistuminen tai ainakin vähentää sitä olennaisesti. Sairastunutta henkilöä ei sen vuoksi tule siirtää kosteusvaurioita kärsineisiin tiloihin.

Sisäilmaongelmista sairastuneen opettajan siirto toiseen kouluun saattaa tutkimusprofessorin mukaan olla perusteltu työsuojelullinen toimenpide. Kouluolojen terveellisyyden selvittäminen on kuitenkin tärkeää myös koululaisten terveyden suojelemiseksi.

Professori Nevalaisen mukaan kaupungin toimittamista raporteista saa vaikutelman, että viranomaisten toiminta ei ole ollut riittävän kohdennettua ja tehokasta. Näytteitä oli otettu pikemminkin satunnaisesti kuin johdonmukaisesti. Alkuperäisiä laboratoriotutkimuksia sisältyi aineistoon vain rajoitetusti. Kansanterveyslaitoksen ohje koulujen kosteus- ja homevaurioiden selvittämisestä edellyttää, että koulujen sisäilman mittaukset koostuvat riittävästä määrästä näytteitä. Selvästi ei myöskään käynyt ilmi, oliko näytteidenottoja ja mittauksia tulkittu asianmukaisesti, olivatko mahdolliset löydökset johtaneet tarvittaviin toimenpiteisiin ja olivatko korjaukset todella kohdistuneet havaittujen ongelmien syiden poistamiseen.

Apulaisoikeusasiamies toteaa, että kaupungilla ei ollut täsmällisiä selvityksiä siitä, mitä teknisiä ja rakenteellisia tutkimuksia koulurakennuksissa oli tehty vaurioiden paikallistamiseksi ja korjaussuunnittelun pohjaksi. Samoin epäselväksi jäi, oliko korjausten todettu onnistuneen ja oliko kaupunki seurannut tilannetta.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan päätös dnro 3058/4/08 kokonaisuudessaan

Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström, puh. (09) 4321.