Ratkaisut ja tiedotteet

Uusimmat tiedotteet Uusimmat tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Takaisin

Helsingin sosiaalivirasto käsitteli oheishuoltajan tukihakemusta yli 13 kuukautta

Huomautus apulaisoikeusasiamieheltä
 
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoo, että Helsingin sosiaaliviraston perhehoidosta vastaava yksikkö on menetellyt lainvastaisesti, kun oheishuoltajan taloudellisen tukihakemuksen käsittely kesti virastossa yli 13 kuukautta. Virastolla ei ollut esittää hyväksyttävää syytä pitkälle käsittelyajalle.

Sakslin esittää, että tuen viipymisen johdosta Helsingin sosiaaliviraston tulisi maksaa oheishuoltajalle viivästyskorkoa vastaava hyvitys.

Sakslin huomauttaa virastolle myös, ettei se tarjonnut asiakkaalle pitkän käsittelyajan kuluessa mitään korvaavia tukitoimia eikä selvittänyt hänelle niitä vaihtoehtoisia tukimuotoja, joihin hänellä olisi voinut olla oikeus.

Asiasta kanteli oikeusasiamiehelle oheishuoltaja, joka huolehti lapsesta ja jonka luona lapsi asui. Hän oli hakenut Helsingin sosiaalivirastolta taloudellista tukea lapsen elatukseen.

Sosiaalivirastossa perusteli viivettä sillä, että tuen maksamisesta oheishuoltajalle ei ollut ohjetta. Asiaa varten oli perustettu työryhmä, ja hakemus oli jätetty odottamaan ohjeen valmistumista. Kun ohjeet oli saatu, asia käsiteltiin, ja oheishuoltaja sai tuen 13 kuukauden jälkeen.

Apulaisoikeusasiamies Sakslin katsoo, että asiassa viivyteltiin perusteettomasti.

Myös yksityisen sijoituksen hyväksymistä koskeva päätös jäi jostain syystä odottamaan ohjeen valmistumista. Sakslinin mielestä siitä olisi tullut tehdä viipymättä päätös, jonka yhteydessä olisi voitu arvioida tuen tarve ja tarjota oheishuoltajalle taloudellista tukea väliaikaisesti lastensuojelulain nojalla.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös dnro 4165/4/2008 kokonaisuudessaan.

Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio, puh. 09-4321.