Tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.
Oikeusasiamies tarkastanut yksityistä turvallisuusalaa ja sen valvontaa
Toimeentulotuen myöntämisen tulee perustua asiakkaan tosiasiallisesti käytettävissä oleviin tuloihin 
Jari Råman apulaisoikeusasiamiehen sijaiseksi
Oikeusasiamies luovutti kertomuksensa vuodelta 2022 eduskunnan varapuhemiehelle  
Mikko Sarja valittiin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tehtävään
Yllätystarkastuksilla havaittiin puutteita ennakko- ja laitosäänestysten järjestelyissä
Järjestyksenvalvontatoiminnassa aluksilla ja sen valvonnassa sekä lainsäädännössä ilmeisiä puutteita
Skitsofreniapotilaille ei tarjota heille lain mukaan kuuluvia sosiaalipalveluja
Vakavia epäkohtia vanhusten saattohoidossa ja leikkauksen jälkeisessä hoidossa
Oppilaalla on oikeus saada erityisopetusta riippumatta järjestämispaikasta tai opetusryhmästä
Esitutkintojen kestoon poliisissa on monia syitä mutta vähän parannuskeinoja
Poliisin haalarikameratoiminnassa oikeudellisia ongelmia 
Ylimpien laillisuusvalvojien tehtävien jako muuttuu 
Oikeusasiamieheltä huomautus Poliisihallitukselle 
Oikeusasiamies luovutti kertomuksensa vuodelta 2021 eduskunnan puhemiehelle
FinnHems Oy:n lääkärihelikopteritoiminnasta tulisi säätää laissa
Passi- ja henkilökorttien hakemiseen liittyvät viiveet voivat vaarantaa perusoikeuksien toteutumisen
Lasten oikeus varhaiskasvatukseen on turvattava yhdenvertaisesti
Jari Råman oikeusasiamiehen kanslian kansliapäälliköksi
Huonehoidon toteuttaminen vanhusten hoivakodeissa lainvastaista
Alaikäiset vankilassa ja heidän mahdollisuutensa koulunkäyntiin ja opiskeluun
Ihmisoikeuskeskus ja kansallinen ihmisoikeusinstituutio täyttävät 10 vuotta – työ ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta nyt yhä tärkeämpää
Kansliapäällikkö Matti Marttunen on kuollut
Oikeusasiamiehelle jälleen ennätysmäärä kanteluja
Ajan saaminen lastenvalvojalle kesti liian kauan - Apulaisoikeusasiamies antoi huomautuksen ja teki hyvitysesityksen
AOA Sakslin: epäkohtia kipupotilaiden hoidossa
Iäkkäät kotona asuvat henkilöt eivät aina saa tarvitsemiaan palveluja kunnilta
Sairauspäiväraha-asioiden ruuhkautuminen Kelassa
Petri Jääskeläinen jatkaa eduskunnan oikeusasiamiehenä
Itsearviointityökalu kehitysvammaisten erityishuoltoa järjestäville toimijoille
Henkilöasiakkaiden tuloverotusta koskevien oikaisuvaatimusten pitkät käsittelyajat Verohallinnossa
Mikko Sarja jatkaa apulaisoikeusasiamiehen sijaisena
Digi- ja väestötietovirasto menetteli virheellisesti sen määrätessä Suomi.fi Valtuudet-palvelun käyttöönoton edellytyksistä
Oikeusasiamies luovutti kertomuksensa vuodelta 2020 eduskunnan puhemiehelle
Yliopistot eivät menetelleet lainvastaisesti muuttaessaan opiskelijavalintaperusteita keväällä 2020
Pyörätuolilla pääsee entistä useammin äänestämään esteettömästi
Poliisin toiminta Black Lives Matter -mielenosoituksessa
Apulaisoikeusasiamies esittää postilain täsmentämistä
Vakuutustutkinnasta tulisi säätää lailla
Haettavana apulaisoikeusasiamiehen sijaisen toimi
AOA Pölönen: Senaatti-kiinteistöjen asema valtion monopolivuokranantajana ei perustu lakiin
AOA Sakslin tarkasti vanhusten palveluja koronapandemian aikana
Oikeusasiamiehelle ennätysmäärä kanteluja vuonna 2020
Matti Marttunen oikeusasiamiehen kanslian kansliapäälliköksi
Poliisihallitus tulkitsi kokoontumisrajoituksia liian laajasti
AOA Sakslinilta lastensuojelua koskevia ratkaisuja
Rajavartiolaitoksen menettely rajaliikenteen rajoittamista koskevassa asiassa
Julkisuuslakia tulisi uudistaa
Oikeusasiamies ei tutki poliisin menettelyä Elokapina-mielenosoituksessa
Kuntien päätöksenteossa oppilaan oikeusturvaa vaarantavia puutteita
Valtioneuvoston hankkeiden nimissä tulee käyttää kansalliskieliä
Lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittely tulisi säätää kiireelliseksi
Uskonnonvapaus kouluissa
Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus on turvattava ylioppilaskokeen järjestelyissä
Rikosylikonstaapelille huomautus useista lainvastaisuuksista
Poliisin toiminnasta Black Lives Matter –mielenosoituksessa lukuisia kanteluja
Väylävirasto on luopunut oikeusasiamiehen moittimasta Väylä-oheisnimestään
Poliisin ennalta estävän toiminnan valtuuksia tulisi arvioida
Oikeusasiamies luovutti kertomuksensa vuodelta 2019 eduskunnan puhemiehelle
Poikkeusolot ja koulutus
Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten valvonnassa oikeudellisia ongelmia
Apulaisoikeusasiamies huolissaan vanhustenhuollon ohjeistusten ja valvonnan puutteista
Oikeusasiamiehelle paljon poikkeusoloihin liittyviä kanteluita
Oikeusasiamies asetti uuden ihmisoikeusvaltuuskunnan
Rajoituksia oikeusasiamiehen kanslian asiakaspalvelussa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi
Putkakuolemien ehkäisemiseen ja seurantaan panostetaan
Eduskunnan oikeusasiamies 100 vuotta
Ihmiskaupan uhrien oikeuksia ja asemaa vahvistetaan lainsäädäntömuutoksilla
Oikeusasiamiehelle ennätysmäärä kanteluja vuonna 2019
Suomen kansalliselle ihmisoikeusinstituutiolle on myönnetty uudelleen A-status
Apulaisoikeusasiamies tutkii Senaatti-kiinteistöjen aseman valtion monopolivuokranantajana
Sirpa Rautio jatkaa Ihmisoikeuskeskuksen johtajana
Oikeusasiamies moittii liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan nimiä
No-Harm Center on saanut kansalliskielten mukaiset nimet
AOA moittii verohallintoa: pitkät jonotusajat toimistossa – puhelut jäivät vastaamatta