$layout.getHTMLTitle($locale)

Oikeusasiamies vastaa laillisuusvalvonnasta yhdessä kahden apulaisoikeusasiamiehen kanssa. Nämä toimivat samoin valtuuksin kuin oikeusasiamies ja ratkaisevat heille kuuluvat asiat itsenäisesti.

Perustuslain mukaan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten täytyy olla eteviä laintuntijoita.

Eduskunta valitsee

Eduskunta valitsee oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehet neljäksi vuodeksi kerrallaan. Ennen vaalia perustuslakivaliokunta arvioi tehtävään ilmoittautuneet. Vaali tapahtuu umpilipuin. Sekä oikeusasiamies että apulaisoikeusasiamiehet voidaan valita uudelleen heidän toimikautensa päätyttyä. Toimikausi ei noudata eduskunnan vaalikautta.


Ensimmäinen apulaisoikeusasiamiehen virka perustettiin 1972. Kahden apulaisoikeusasiamiehen järjestelmään siirryttiin, kun hallitusmuotoa muutettiin vuonna 1997. Toinen apulaisoikeusasiamies aloitti työnsä syyskuusta 1998.

Apulaisoikeusasiamiehen sijainen

Lakia oikeusasiamiehestä muutettiin vuonna 2007 niin, että apulaisoikeusasiamiehellä voi olla sijainen (16 §, 19 a §).  

Oikeusasiamies voi kutsua sijaisen hoitamaan apulaisoikeusasiamiehen tehtäviä, jos tämä on estynyt niitä hoitamasta.

Apulaisoikeusasiamiehen sijaisen toimikausi on enintään neljä vuotta. Oikeusasiamies valitsee sijaisen saatuaan asiasta perustuslakivaliokunnan kannanoton. Nykyinen sijainen on OTL, VT Mikko Sarja.
 

 

Suomen perustuslaki 38 §
Laki eduskunnan oikeusasiamiehestä 14 §
Laki eduskunnan oikeusasiamiehestä 16 §, 19 a §
Eduskunnan työjärjestys 11 §