Ratkaisut ja tiedotteet
Kaikille asunnottomille on tänä talvena riittänyt yösija Helsingin kaupungin tilapäismajoituksessa, vakuuttaa Helsingin kaupungin sosiaalivirasto apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinille antamassaan selvityksessä.
Kaupunki kertoo tehostaneensa loppuvuodesta asumispaikkojen käyttöä tilapäismajoituksen tarpeisiin ja ottaneensa käyttöön 25-paikkaisen lisätilan, minkä jälkeen kaikille on pystytty osoittamaan yösija. Lisäksi sosiaalivirasto ilmoitti seuraavansa tilapäisasumisen tarvetta ja järjestävänsä kaikille tarvitseville yöpymisratkaisun.
Apulaisoikeusasiamies puuttui Helsingin asunnottomien tilanteeseen tehtyään viime huhtikuussa ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen kaupungin Hietaniemenkadun palvelukeskukseen. Tuolloin havaittiin, että talven pahimpina aikoina parikymmentä ihmistä oli joutunut nukkumaan keskuksen lattialla, käytävillä, tupakkahuoneessa ja kylpyhuoneissa.
Tilannetta pidettiin huolestuttavana, kun tiedossa oli lisäksi, että kevään aikana menetettäisiin noin 20 tilapäismajoituspaikkaa Myllypurossa.
Tarkastuksen perusteella Sakslin edellytti, että Helsingin kaupunki järjestää hyvissä ajoin ennen talvea riittävästi ympärivuorokautisia palveluita tarjoavia, matalan kynnyksen paikkoja päihdeongelmaisille ja kodittomille ihmisille.
Selvityspyyntö lehtikirjoituksen vuoksi
Helsingin Sanomien marraskuisen kirjoituksen jälkeen Sakslin pyysi kaupungilta selvitystä toimenpiteistään, joihin se oli tarkastuksen perusteella ryhtynyt. Lehden mukaan talven ensimmäisenä pakkasyönä Helsingin kaupunki ei ollut pystynyt tarjoamaan suojaa kaikille asunnottomille.
Kaupunki ilmoitti olleensa tietoinen tilapäisen majoitustarpeen tilanteesta ja laatineensa jo ennen lehtikirjoitusta suunnitelman majoituksen lisäämiseksi.
Sakslin katsoo Helsingin kaupungin ryhtyneen tarpeellisiin toimiin asunnottomien tilapäismajoituksen turvaamiseksi eikä asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Lisätietoja oikeusasiamiehensihteeri Anne Kumpula, puhelin (09) 432 3396.