Ratkaisut ja tiedotteet
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja pyysi joulukuussa 2016 Opetushallitukselta selvitystä siitä, miten eri kunnat toteuttavat taiteen perusopetusta varhaiskasvatuksessa. Selvityspyyntö sai alkunsa kantelusta, jossa arvosteltiin Espoossa järjestettyä maksullista musiikkileikkikoulua eli "muskaria".
Kunnissa on erilaisia käytäntöjä
Opetushallitus selvitti viiden kunnan (Helsinki, Kouvola, Lappeenranta, Oulu ja Turku) käytäntöjä ulkopuolisen maksullisen toiminnan järjestämisestä kunnan varhaiskasvatuksen yhteydessä. Niistä maksullista toimintaa oli järjestetty Lappeenrannassa ja Oulussa. Lappeenrannassa oli tehty kokeilu musiikkiopiston kanssa ja Oulussa on useissa päiväkodeissa mahdollista osallistua maksulliseen kerhotoimintaan varhaiskasvatuksen aikana. Helsingissä, Kouvolassa ja Turussa ei järjestetä ulkopuolista maksullista toimintaa.
Maksullista toimintaa järjestetään myös muissa kunnissa. Oikeusasiamiehen tarkastushavaintojen perusteella maksullisen toiminnan järjestämisessä on eroja paitsi kuntakohtaisesti, myös saman kunnan eri toimintayksiköiden välillä.
Taidekasvatus on olennainen osa varhaiskasvatusta
Taidekasvatus kuuluu olennaisena osana varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti toteutettuun varhaiskasvatukseen. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan koulutuksellisen tasa-arvon, lasten yhdenvertaisuuden ja varhaiskasvatuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta ongelmattomin vaihtoehto on, että varhaiskasvatuksen järjestäjät tekevät yhteistyötä taiteen perusopetuksen järjestäjien kanssa ja toiminta sisällytetään osaksi kaikille yhteistä varhaiskasvatusta.
Millä tavoin muuta toimintaa voidaan järjestää
Mikäli varhaiskasvatuksen yhteydessä järjestetään muuta maksullista toimintaa, apulaisoikeusasiamiehen mukaan tulee varmistua siitä, ettei muu toiminta vaaranna tai häiritse varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutumista. Toiminta ei myöskään saa loukata niiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen, jotka eivät osallistu muuhun toimintaan. Tämä tulee ottaa huomioon muun muassa päiväkodin tilojen käytössä.
Apulaisoikeusasiamies piti tärkeänä, että päiväkodissa järjestettävän muun toiminnan sisältö, luonne ja vastuukysymykset ovat selkeitä kaikille asianosaisille tahoille. Perusteltua on, että muu toiminta selkeästi erotetaan omaksi kokonaisuudekseen. Varhaiskasvatuksen yhteydessä järjestettävässä maksullisessa toiminnassa tulee huolehtia eri tavoin myös siitä, että lapsi voi osallistua toimintaan ilman, että osallistumismaksu muodostaa esteen osallistumiselle.
Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä, p. 09 432 3347.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan ratkaisu EOAK/5754/2016 on julkaistu suomeksi kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla osoitteessa www.oikeusasiamies.fi/