Ratkaisut ja tiedotteet
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin esittää sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) toimeentulotukiohjeistuksen uudistamista ja hätämajoitusta koskevan lainsäädännön täsmentämistä.
Helsingin kaupunki ei menetellyt lainvastaisesti
AOA:n tutkittavana oli kolme kantelua Helsingin kaupungin hätämajoituksesta talvella 2016. AOA katsoi, että Helsingin kaupunki oli luonut järjestelyn ulkomaalaisten paperittomien henkilöiden perustarpeiden täyttämiseksi. Kaupungin toimielimet tai kaupungin viranhaltijat eivät olleet jättäytyneet passiivisiksi tai toimettomiksi hädänalaisten ihmisten välttämättömään huolenpidon tarpeeseen vastaamisessa.
Toiminnan organisoinnissa tai kapasiteetissa näytti olleen puutteita vielä talvella 2016. Kaupungin lausunto oli niukka eikä mahdollistanut täsmällistä arviointia mm. hätämajoituksen määristä, ihmisten käännytyksistä pois pakkasten aikaan, ostopalvelujen kapasiteetista eikä siitä, missä määrin henkilöitä oli ohjattu kriisimajoituksen työryhmän, lastensuojelun tai terveydenhuollon kautta saatavien palveluiden piiriin.
AOA saattoi asiasta yleisellä tasolla esittämänsä käsitykset Helsingin kaupungin tietoon ja vastaisessa toiminnassa huomioon otettavaksi. AOA korosti myös hätämajoitukseen ja päiväkeskuksen palveluihin liittyvien seikkojen tarkan seurannan ja tilastoinnin tärkeyttä. Viimekätisen turvan tarvetta, palvelujen riittävyyttä ja toiminnan kehittämistä voidaan perustellusti arvioida vain täsmällisten faktatietojen pohjalta.
Tarve ohjeistukselle ja sääntelylle
AOA arvioi asiaa perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden, EU-oikeuden ja kansallisen sääntelyn perusteella. Julkisella vallalla on vastuu ihmisarvoisen elämän välttämättömien vähimmäisedellytysten turvaamisesta. Suomessa nämä julkisen vallan vastuut kuuluvat kuntien järjestämisvelvollisuuden piiriin. Kunnalla on toimintavelvollisuus ja vastuu siitä, että se organisoi ja ylläpitää valmiuden riittävän matalan kynnyksen palveluihin hätätilanteiden varalta.
Nyt esillä oli vain yhden kunnan eli Helsingin kaupungin hätämajoituspalvelut. Asia voi kuitenkin tulla esille missä tahansa muussakin kunnassa. Tästä syystä AOA piti ensiarvoisen tärkeänä, että kunnat voisivat tukeutua yhtenäiseen asiaa koskevaan ohjeistukseen mahdollisesti yllättäen tai nopealla aikataululla muuttuvissa tilanteissa. Arvioitavissa on, että hätämajoituksen tarve korostuu lähivuosina.
AOA esitti STM:lle toimeentulotukiohjeistuksen uudistamisen lisäksi, että ministeriö ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin hätämajoitusta koskevan lainsäädännön täsmentämiseksi.
Lisäksi AOA esitti sisäministeriölle, että se ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin maahanmuuton ministerityöryhmän linjaamasta kunnille maksettavasta valtionavusta säätämiseksi.
AOA pyysi ministeriöitä ilmoittamaan toimenpiteistään 31.12.2017 mennessä.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös EOAK/2834/2016 on julkaistu kokonaisuudessaan oikeusasiamiehen verkkosivuilla, www.oikeusasiamies.fi/.
Lisätietoja antaa esittelijäneuvos Pasi Pölönen, p. 09 432 3345.