Tiedotteet
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on ottanut tutkittavaksi 16 kantelua Helsingin poliisilaitoksen menettelystä Senaatintorilla 3.6.2020 järjestetystä Black Lives Matter –mielenosoituksessa. Lisäksi hän tutkii asiasta poliisihallinnon sisäiseen eettiseen kanavaan tehdyt kolme nimetöntä ilmoitusta.
Kanteluissa on arvosteltu ensinnäkin sitä, että virkapukuiset poliisimiehet, joiden nimenomaisena virkatehtävänä on ollut valvoa kyseistä mielenosoitusta, ovat kantelijoiden mukaan osallistuneet mielenosoitukseen pitämällä mielenosoituskylttiä ja myös paikan päältä annetuissa haastatteluissa ilmaisseet tukensa kyseiselle mielenosoitukselle. Tätä on arvosteltu erityisesti poliisilta vaadittavan puolueettomuuden näkökulmasta. Toiseksi poliisia on arvosteltu siitä, että se salli yli 3 000 ihmisen kokoontumisen vastoin aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia.
Oikeusasiamies on pyytänyt asiassa selvityksen ja lausunnon 4428/2020 sisäministeriöltä 30.10.2020 mennessä.
Lisätietoja asiasta antaa esittelijäneuvos Juha Haapamäki, p. 09 432 3334
Hallinnonala
- Edunvalvonta
- Kieliasiat
- Kirkko
- Lapsen oikeudet
- Liikenne ja viestintä
- Maa- ja metsätalous
- Muut
- Opetus ja sivistys
- Poliisi
- Rikosseuraamusala
- Sosiaalihuolto
- Sosiaalivakuutus
- Sotilasasiat ja puolustushallinto
- Syyttäjälaitos
- Terveydenhuolto
- Tulli
- Tuomioistuimet ja oikeushallinto
- Työ ja työvoima
- Ulkomaalaisasiat
- Ulosotto ja maksukyvyttömyysmenettelyt
- Verotus
- Yleiset kunnallisasiat
- Ylimmät valtioelimet
- Ympäristöasiat