Ratkaisut ja tiedotteet

Tiedotteita julkaistaan oikeusasiamiehen ratkaisuista, jotka ovat johtaneet toimenpiteeseen tai joilla voi muuten olla yleistä mielenkiintoa.

Kestitys sairaanhoitopiirien syysseminaarissa Saariselällä ei ylittänyt tavanomaista tasoa

Seminaarin järjestäjän ei kuitenkaan olisi  pitänyt hyväksyä lääketehtaalta näin suurta kestitystä

31.8.2006

Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toteaa, että kestitys Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin järjestämässä sairaanhoitopiirien syysseminaarissa Saariselällä viime vuonna ei ylittänyt tavanomaista tasoa. Viranomaistoiminnan puolueettomuuden ja uskottavuuden kannalta olisi kuitenkin ollut perustellumpaa, että seminaarin järjestäjä ei olisi hyväksynyt ulkopuoliselta taholta niin suurta kestitystä.

Sairaanhoitopiirien syysseminaariin osallistui peruspalveluministeri Liisa Hyssälä, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto ja sairaanhoitopiirien johtajia ja johtajaylilääkäreitä. Seminaariin oli kutsuttu myös lääkealan yritys. Se tarjosi seminaarin osanottajille kahtena iltana illallisen ja virvokkeita saunan yhteydessä sekä kahtena päivänä lounaat ja iltapäiväkahvit.

Lääketehtaan kestitys sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille herätti tuoreeltaan julkisuudessa keskustelua. Oikeusasiamies tutki asiaa kantelun pohjalta. Kantelussa arvosteltiin ministerin, kansliapäällikön ja johtajalääkäreiden osallistumista tilaisuuteen jossa lääketehdas tarjosi keskitystä. Kantelijan mielestä tämä loukkasi kansalaisten uskoa virkamiesten puolueettomuuteen.

Saamansa selvityksen perusteella oikeusasiamies katsoo, että seminaari oli siihen osallistuneiden viranhoidon kannalta perusteltu työmatka. Seminaarin luonne oli ensisijaisesti ammatillinen. Esillä oli terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen ja hallinnollisiin muutoksiin liittyviä kysymyksiä. Lääketehtaan edustaja alusti lääketeollisuuden ja oman yrityksensä kehitysnäkymistä.

Myöskään seminaarin osanottajien osallistuminen vapaamuotoisempaan ohjelmaan ei ollut lain tai hallinnollisten ohjeiden vastaista. Oikeusasiamiehen mukaan on tavanmukaista, että erilaisten konferenssien,a seminaarien ja muiden koulutuksellisten tilaisuuksien ohjelmaan kuuluu sosiaalista ohjelmaa, kuten tutustumiskäyntejä, iltatilaisuuksia tai muunlaista yhdessäoloa. Virkamiehen osallistuminen tällaisiin tilaisuuksiin ei ole ongelmallista, kun kyse on kiinteästi seminaariin liittyvästä toiminnasta ja tarjottava vieraanvaraisuus pysyy tavanomaisissa puitteissa. Tällainen sosiaalinen ohjelma on tärkeää sekä tilaisuuden teemojen ja tiedonvaihdon että henkilösuhteiden kannalta.

Oikeusasiamies ei katso olevan syytä epäillä, ettei lääketehtaan kutsuminen ja osallistuminen seminaariin olisi ollut perusteltua. Mitään viitettä ei myöskään tullut esiin vireillä olevasta hankkeesta tai asiasta, jonka suhteen kestitystä tarjonneella lääketehtaalla olisi ollut erityisiä intressejä vaalittavanaan suhteessa seminaarin muihin osanottajiin.

Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion ratkaisu dnro 2691/4/05  kokonaisuudessaan.

Lisätietoja antaa oikeusasiamiehensihteeri Pasi Pölönen,
puh. (09) 432 3345.