Valtuuskunnassa ovat edustettuina myös ylimmät laillisuusvalvojat, eritysvaltuutetut ja Saamelaiskäräjät.
Valtuuskunnan jäseniksi nimetään 20 - 40 henkilöä ja siihen pyritään valitsemaan eri tahoja edustavien toimijoiden kokonaisuus. Oikeusasiamies kiinnittää kirjeessään huomiota siihen, että ehdokkaan nimeäminen ei vielä takaa valintaa valtuuskuntaan.
Ihmisoikeusvaltuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden yhteistyöelimenä. Se käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä perus- ja ihmisoikeusasioita sekä hyväksyy vuosittain keskuksen toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen.
Oikeusasiamies asettaa valtuuskunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Ihmisoikeuskeskuksen johtaja.
Valtuuskunnan järjestöjä ja tutkimuslaitoksia edustavien jäsenten kesken on tarkoitus noudattaa vuorotteluperiaatetta ja sen kokoonpanossa tulee olla tasapuolisesti naisia ja miehiä.














