11.6.2004
Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus vuodelta 2003 on valmistunut.
Tuttuun tapaan kertomus alkaa oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuoroilla. Niitä seuraa yleiskatsaus oikeusasiamiehen toimintaan viime vuonna sekä valikoima yksittäisiä ratkaisuja kanteluihin.
Oikeusasiamies käsittelee puheenvuorossaan terveydenhuollon palveluiden saatavuutta laillisuusvalvonnan näkökulmasta
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on perusoikeusuudistuksen jälkeen toistuvasti tuonut esille: nykyisessä terveydenhuollon lainsäädännössä samoin kuin sen soveltamisessa ja tulkinnassa on puutteita. Laissa tulisi hänen mukaansa olla täsmällisemmin määritelty, missä laajuudessa ja minkä tasoisina terveydenhuollon palvelut tulisi toteuttaa, jotta ihmisten oikeudet näihin palveluihin toteutuisivat nykyistä paremmin. Tyytyväisenä oikeusasiamies toteaa, että lainsäädäntöä ollaan nyt täsmentämässä.
Apulaisoikeusasiamies Rautio pohtii vastuun ja valvonnan ongelmaa erityisesti poliisilaitoksilla
Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio pohtii puheenvuorossaan ongelmia, joihin hän on tutustunut tarkastuksillaan poliisilaitoksilla: rikoksen syyteoikeus pääsee vanhenemaan, koska poliisin aika ei riitä suoriutumiseen kaikista tehtävistä, tai pidätetyt saattavat jäädä poliisilaitokselle ilman valvontaa, kun partio joutuu lähtemään kiireiseen partiotehtävään. Kenen on vastuu? Yhä useammin apulaisoikeusasiamies Rautio on törmännyt tilanteeseen, jossa on hyvä syy perätä esimiehen vastuuta siitä huolimatta, että vastuulla tällöin on taipumus jakaantua ja ohentua.
Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen valvoo puolustusvoimien ja varusmiesten kohtelua
Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on painottanut oman tarkastustoimintansa erityisesti puolustusvoimiin ja rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antaviin yksiköihin. Tarkastusten perusteella tyypillisiä varusmiesten tyytymättömyyden aiheita ovat lomakäytäntöjen epäyhtenäisyys ja terveydenhuollon puutteet. Myös epäasialliseksi koetusta kohtelusta kerrotaan jonkin verran, mutta varsinaisia simputustapauksia ei juurikaan ole tullut esille. Jotkut varusmieskoulutuksen vähemmän kunniakkaat perinteet tuntuvat olevan syvällä toimintakulttuurissa. Jääskeläisen kokonaiskuva varusmiesten kohtelusta on kuitenkin myönteinen.
Katsaus vuoteen 2003
Oikeusasiamiehelle tulevien kanteluiden määrä on pysynyt jokseenkin samana kuin aikaisempina vuosina. Niitä oli viime vuonna noin 2 500.
Oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet panostivat viime vuonna erityisesti tarkastustoimintaan. Tarkastuksia tehtiinkin huomattavasti enemmän (96 kohteessa) kuin edellisenä vuonna (72).
Ratkaisuja oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet tekivät viime vuonna reilut 2 500. Niistä 15 % johti toimenpiteeseen eli oikeusasiamiehen huomautukseen, käsitykseen tai esitykseen.
Viimeisten kymmenen vuoden ajan suurin osa kanteluista on koskenut sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Vuonna 2003 näitä alueita käsitteli lähes kolmasosa oikeusasiamiehen ratkaisuista.
Toiseksi suurin ryhmä oikeusasiamiehelle tulleista kanteluista koski poliisia. Viime vuosina poliisikanteluita on tullut 300-400. Niiden osuus kaikista oikeusasiamiehelle tehdyistä kanteluista on ollut 10-15 %. Vuonna 2003 ratkaistiin yli 400 kantelua poliisin toiminnasta. Poliisikantelut näyttävät tilastojen mukaan johtavan hieman keskimääräistä useammin toimenpideratkaisuun. Esimerkiksi vuonna 2003 näistä kanteluista 23 % johti oikeusasiamiehen toimenpiteeseen.
Toimintakertomus vuodelta 2003, .pdf, 4,03 Mt
[30.3.2010]