JustitieombudsmannenKlagomål till riksdagens justitieombudsmanJO:s avgöranden och ställninstagandenMeddelandenPublikationer
Riksdagens justitieombudsmans -  startsidan
Kielivalinnat Suomi Svenska English Sámi Teckenspråk Viittomakieli Deutsch Français Eesti По-русски
Sök avgöranden
barn*, Vasa hovrätt*
Detaljerad sökning
Sökhjälp


Oikeusasiamies YLE:n vaaliohjelmien järjestelyistä vuonna 2007

Esitutkinnan lopettaminen ei anna aihetta toimenpiteisiin

12.9.2007

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toteaa, että Yleisradio toimi puoluelain puitteissa ja käytti sille lain mukaan kuuluvaa harkintavaltaa eduskuntavaalien 2007 vaaliohjelmien järjestelyissä.

Eräs eduskunnan ulkopuolinen pienpuolue oli pyytänyt poliisia selvittämään, oliko YLE:n toimitusjohtaja syyllistynyt syrjintärikokseen, kun päätettiin pienpuolueiden osallistumisesta vuoden 2007 vaaliohjelmiin. Poliisi katsoi, että rikosta ei ollut tapahtunut, ja lopetti tutkinnan. Puolue kanteli tästä oikeusasiamiehelle.

Oikeusasiamies toteaa, että YLE:n toiminnassa edellytetään tasapuolisuutta. Puolueiden tasapuolista kohtelua turvattaessa voidaan vaaliohjelmissa kuitenkin puoluelain mukaan ottaa huomioon ohjelmalliset näkökohdat. Tätä säännöstä käsitellessään eduskunnan perustuslakivaliokunta on aikanaan todennut, että ohjelmallisina näkökohtina voidaan ottaa huomioon ainakin puoleen suuruus ja parlamentaarinen asema.

Oikeusasiamiehen mukaan rikoslaissa tarkoitettua syrjintää voisi olla jonkun asettaminen ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan. Vuoden 2007 vaaliohjelmissa eduskunnan ulkopuoliset puolueet olivat saaneet esittää näkökantojaan pienpuolueiden vaalikeskustelussa TV1:ssä, radion puheenjohtajahaastattelussa Radio Suomessa, ja maakuntaradioiden alueellisissa vaalitenteissä. Lisäksi pienpuolueiden näkökantoja oli tuotu esiin muissa uutis- ja ajankohtaisohjelmissa ja niiden puheenjohtajille oli tarjottu mahdollisuus videoituun puheenvuoroon YLE:n vaalisivuilla.

Oikeusasiamies toteaa, että poliisi ei näin ollen toiminut lainvastaisesti, kun se päätti lopettaa esitutkinnan pienpuolueen tutkintapyynnön johdosta.

Puolue oli lisäksi pyytänyt poliisia selvittämään, oliko vaaliavustusten maksamisessa tapahtunut syrjintää. Vaaliavustuksia oli maksettu eduskuntapuolueille niiden eduskuntapaikkojen mukaisessa suhteessa. Eduskunnan ulkopuolisille puolueille tukea ei maksettu.

Oikeusasiamies toteaa, että poliisilla ei ole toimivaltaa tutkia valtion talousarvioon sisältyvää määrärahapäätöstä, jonka eduskunta on ylimpänä valtioelimenä tehnyt. Poliisin päätös lopettaa tutkinta ei siis tältäkään osin antanut aihetta oikeusasiamiehen toimiin.

Oikeusasiamiehen ratkaisu 1767/4/07 kokonaisuudessaan.

Lisätietoja antaa kansliapäällikkö Jussi Pajuoja, puh (09) 432 3375.


[29.12.2009] 

Skriv ut Till första sidan Tillbaka Upp Feedback
Arkadiagatan 3
00102 Riksdagen
Telefon (09) *4321
Fax (09) 432 22 68
E-post: ombudsman@riksdagen.fi

Helsingfors universitets specialhandläkarutbildning strider mot förordningen 7.9.2010
Universitetens specialiseringsutbildning för tandläkare bör vara enhetlig
 
Brister i förvaringen och behandlingen av avlidna 3.9.2010
Justitieombudsmannen föreslår att bestämmelserna och anvisningarna justeras
 
Åbo yrkesinstitut förbjuder användning av piercingsmycken 1.9.2010
Förbudet är alltför generellt och kränker de studerandes grundläggande rättigheter
 
Återflyttare har inte automatiskt rösträtt i EU-val i sitt hemland 27.8.2010
 
Skolans antidrogprogram innebär särbehandling av eleverna 13.8.2010
 
Privatpersoner kan inte ges rätt till parkeringsövervakning 22.6.2010