Oikeustieteen lisensiaatti Maija Sakslin toimii toisena apulaisoikeusasiamiehenä. Hänen toimikautensa alkoi 1.4.2010 ja se jatkuu 30.3.2014 asti.
Apulaisoikeusasiamies Sakslin ratkaisee asiat, jotka koskevat muun muassa sosiaalihuoltoa, lasten oikeuksia, alue- ja paikallishallintoa, verotusta, ulosottoa, ympäristöä ja maa- ja metsätaloutta.
Sakslin on toiminut vastaavana tutkijana Kelan oikeudellisen tutkimuksen tutkimusosastolla vuodesta 1999 alkaen.
Sitä ennen hän toimi tutkijana Kelan tutkimus- ja kehitysyksikössä ja Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa sekä projektipäällikkönä Kelan tutkimus- ja kehitysyksikössä ja sihteeristössä.
Vuosina 1997-98 hän toimi kolmeen otteeseen määräaikaisena esittelijänä oikeusasiamiehen kansliassa.
Sakslinilla on lisäksi lukuisia, erityisesti perustuslakiin ja sosiaaliturvaan liittyviä asiantuntijatehtäviä suomalaisissa ja eurooppalaisissa työryhmissä ja tutkimushankkeissa.
Sakslin on tutkimuksessaan tarkastellut erityisesti EU:ta ja sen jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa.
.